Muut luontokohteet arkistot - Kaiken maailman matkoja
Pallontallaajat.net
Valikko
Selaa kategoriaa

Muut luontokohteet

Joutsijärvi – viikonloppuretki Satakunnan sydämeen

Muutama viikko sitten tapahtui ihmeitä ja mulle sattui samaan aikaan vapaa viikonloppu Afrikan reissultakin tutun Emilian kanssa ja päätettiin mitäs muutakuin lähteä metsään! Hakusessa oli molemmille uusi kohde, joka sijaitsisi enintään muutaman tunnin ajomatkan päässä Tampereelta, ei olisi ihan täpötäynnä ihmisiä, käveltävää riittäisi viikonlopulle ja paikka olisi meille molemmille uusi kohde. Näillä spekseillä aloitettiin googlailut ja kyseltiinpä somessakin sopivaa retkipaikkaa.

Vinkkien avulla ja noilla kriteereillä kohteeksi valikoitui lopulta Porin kupeessa sijaitseva Joutsijärvi, jonka kiertää noin 27km pitkä retkeilyreitti. Matkaa Tampereelta kertyi Kullaaseen Joutsijärven reitin alkuun noin puolentoista tunnin ajelun verran. Järven kiertämisen voi aloittaa useammastakin kohdasta järveä, mutta me heitettiin auto parkkiin Silokallion kurssikeskuksen pihaan ja lähdettiin matkaan siitä.

Reitin varresta löytyy vaikka kuinka monta nuotiopaikkaa ja useampi autiotupa, mikä ei näin Etelä-Suomessa ole ihan tavallista. Reitti kiertää melkolailla rantaa myötäillen järven, joten reittiä ei juuri voi lyhentää, mutta heti alussa oikaistiin muutama kilometri ja kierrettiin parkkipaikalta polulle suoraan rantaa pitkin, eikä tien kautta. Hyvä, mutta hieman kostea valinta oikoreitiksi – sai meinaan muutamassa ojan ylityksessä tuolla rannassa miettiä, mistä kohtaa lähtee kokeilemaan pituushyppytaitojaan. Jos reitti tuntuu liian lyhyeltä, menee järven läheisyydessä monta muutakin polkua, joten niitä yhdistelemällä saa reissuun lisää pituutta. Linkki reitin karttaan tässä.

Ensimmäinen yö vietettiin Hiivaniemessä, jonne parkkipaikalta kertyi oikoreittiä pitkin vain muutama kilometri matkaa. Ihan mieletön paikka niemen tai oikeastaan kai saaren nokassa, molemmilla puolilla järveä ja upea luonnonrauha ja hiljaisuus. Hiivaniemessä oli reilusti tilaa teltoille ja lisäksi avolaavu, huussi, laituri ja nuotiopaikka. Maisemat oli hienot ja puitteet kohdallaan, joten tänne voisin lähteä ehdottomasti toistekin vaikka ihan yhdeksi yöksi käymään!

Aamulla herättiin levänneinä pitkien ja loistavien yöunien jäljiltä ja lähdettiin kiertämään järveä vastapäivään. Toisena päivänä matkalle osui muun muassa Kulhan laavu, Kronkiston nuotiopaikka, jossa syötiin lounasta, Kaakkurin laavu ja Sisälmystenlahden autiotupa. Kaikissa noista oli hyvin puita notskia varten ja muutenkin polku oli pääosin vallan hyvässä kunnossa ja helppo seurata. Kaakkurin laavun ja Sisälmystenlahden autiotuvan välillä tehtiin pieni poikkeama reitistä kauempana rannasta olevalle kaivolle toiveissamme täyttää vesipullot. Kaivon vesi oli kuitenkin lapun mukaan tarkastettu viimeksi reilu kymmenen vuotta sitten ja läpiruosteinen ämpäri oli pohjasta rikki, joten ei mennyt vesipullojen täyttö niinkun strömsössä. Saatiin kuitenkin pienellä vaivalla ja askartelulla vesipullot täyteen ja vesi ainakin näytti ja haisi puhtaalta, mutta lopulta ei sitä päädytty juomaan, kun kotoa kannettu vesi riitti juomavedeksi ja ruuanlaittovedet keitettiin järvivedestä.

Reissun toinen yö vietettiin Tuurunkankaan autiotuvalla, jossa törmättiin myös ensimmäisiin muihin kulkijoihin koko reissulla, eli luonnonrauhasta saatiin todella nauttia. Tilaa kuitenkin riitti tälläkin paikalla ja me laitettiin teltta pystyyn Tuurunkankaan rantaan. Toki tuvassakin olisi mahtunut hyvin useampi porukka nukkumaan, mutta koska täällä kohdattiin myös kesän ensimmäistä kertaa useampi hyttynen kiitos tyynen ja upean ilman, todettiin, että hyttysverkolla suojattu teltta taitaa olla mukavampi nukkumapaikka kuin autiotupa.

Aamusta lähdettiin taivaltamaan viimeistä pätkää reissusta. Tälle välille saatiinkin reissun hauskimmat osuudet, kun kahdessa kohtaa matkaa piti taittaa ensin venelossilla ja sitten perinteisemmällä lauttalossilla. Vikan päivän reitti eli Joutsijärven eteläosat olivatkin aika täynnä mökkejä ja asutusta, joten täällä oli enemmänkin liikennettä. Pitkäniemen laavulla saatiin kuitenkin olla taas rauhassa lounastouhuissa. Loppumatkasta tehtiin taas ihan pieni oikaisu, eikä kierretty taaskaan parkkipaikalle tietä pitkin, vaan oikaistiin jokisuon jälkeen menevän sähkölinjan alla kulkevaa polkua pitkin takaisin Silokalliolle ja autolle.

Joutsijärven kierros oli loistava viikonloppuretkikohde. Mitään maailman hätkähdyttävimpiä maisemia tai luontoelämyksiä täällä ei ollut, mutta suomalainen järvimaisema kyllä miellyttää ainakin minun silmääni ihan sellaisenaankin. Ainut harmituksen kohde olikin välillä se, että polku kulki yllättävän pitkiä matkoja välillä metsässä kaukana rannasta, kun mieli olisi tehnyt kulkea pelkkiä rantapolkuja pitkin. Polut oli hyvässä kunnossa ja helppokulkuisia muutamia vähän kuluneita pitkoksia lukuunottamatta ja taukopaikkoja oli sopivan usein. Eniten täällä kuitenkin mieltä lämmitti rauha ja hiljaisuus, kun viimeaikojen kansallispuistoretkillä muita kulkijoita on riittänyt melkein ruuhkaksi asti. Joutsijärvi täytti siis kaikki vaatimukset helposti saavutettavasta viikonloppuretkikohteesta, joten voin suositella lämmöllä!

Onko teillä vinkkejä muista Tampereen lähialueen retkeilypaikoista kansallispuistojen ulkopuolella juurikin tällaisia lyhyitä päivä- tai viikonloppuretkiä varten?

Retkiäni voit seurata myös Facebookissa Kaiken Maailman Matkoja-blogin sivulla ja Instagramissa nimimerkin @laurammus takana. Käyhän klikkaamassa myös nuo seurantaan, niin pysyt mukana seikkailuissani!

Ryövärinkuoppa – nopea happihyppely luontopolulle tien 66 varrelta

Moikka!

Vietettiin perjantaina vähän erilainen työpäivä työkykyä edistäen eli mahtavalla työporukalla mökkeillen, pilkkien ja ulkoillen Virroilla ja jäätiin vielä istumaan iltaa mökille. Lauantaiaamuna karkasin kuitenkin paikalta jo aiemmin, koska halusin kovasti suunnata Orivedelle inspiroitumaan Suomi100-juhlavuodesta ja kotimaan matkailusta. Oriveden Taiston talolla oli kotimaan luontoseikkailuistaan kertomassa mm. Kaukokaipuu-blogista ja #Suomiretki-tempauksista tunnettu Marinella Himari, joka todentotta osasi puhua Suomen kansallispuistojen eduksi, meikä melkein heitti passinsa roskiin ja totesi, että tämä vuosi reissataan vaan ja ainoastaan Suomessa! No, ehkä ei nyt ihan kuitenkaan, molempi parempi ehkä kuitenkin, mutta ainakaan ne suomiretket ei jää vähemmälle arvolle kuin ulkomailla seikkailutkaan! Ja hei, tykätkää tyypit tuosta Taiston talon fb-sivusta, kuulemma siellä on lisää matkailtoja tulossa ja tuolta sai parasta mustikkapiirakkaa aikoihin ja santsikuppi teetä tuli ihan kaupan päälle!

Mutta en minä vain tuota tullut teille kertomaan kuitenkaan, vaan tästä kotimaan matkailuteemasta innostuneena ajattelin jakaa arjen pikkuseikkailuni, joka ei vienyt aikaa tuntia enempää ja antoi siitä huolimatta vallan mukavan fiiliksen! Kotimatkalla tein meinaan jotain, mitä olen ajatellut tekeväni siitä asti, kun tänne Ruovedelle muutin. Oriveden ja Tampereen suunnasta tultaessa vähän ennen Ruovettä tien 66 varrella on meinaan nähtävyyden merkki ja kyltti, joka on kaivellut mua jo pidemmän aikaa! Ryövärinkuoppa – kyllähän se nyt pitää selvittää, mitä moisen kyltin taustalla on. Nyt ajoin vihdon ohi tuosta ilman mitään kiirettä valoisan aikaan ja kamera ja jalustakin olivat repussa mukana, joten eikun auto parkkiin ja tutkimaan!

Heti autosta astuttua edessä oli useampi infotaulu, joista selvisi, että ryövärinkuoppa olisi pienenpieni luonnonsuojelualue aivan tien kupeessa – ei huono pysähdys siis suinkaan. Auton sai parkkiin taukopaikalle ja paikalta löytyy pari pöytää ja taulut, jossa opastetaan siistiin retkeilyyn ja luonnonsuojelualueella liikumiseen sekä kerrotaan vähän paikan luonnosta ja taustasta. Luonnonsuojelualuetta kiertää lyhyt, alle kilometrin mittainen luontopolku ja polkujen ulkopuolelle ei tuolla luonnon suojelemiseksi ole syytä harhailla. Loistava taukojumppakohde automatkalle siis!

Taukopaikalta lähtevä polku laskeutuu ensin jyrkästi alas portaita kauniin, kirkasvetisen avolähteen juurelle ja seurailee sitten puron vartta rotkon pohjalla. Polkua ei ole merkitty, mutta ainakin tässä lumitilanteessa pitkospuut ja kulku-ura näkyy selvästi ja eksymisen vaaraa ei ole, kun toisella puolella polkua kulkee puro, ja toisella jyrkkä ylämäki. Polku seurailee hetkenmatkaa puroa ja nousee sitten takaisin ylös toisia portaita pitkin ja kulkee mäntymetsikön läpi takaisin parkkipaikalle. Vaikka autotie on ihan vieressä, ei autojen melu kantaudu juurikaan tuonne pienen rotkon pohjalle. Ihan hurjasti tuolla alle kilometrin matkalla ei ole nähtävää lähteen lisäksi, mutta tuo on varmasti mitä mainioin taukopaikka jaloitella, nauttia eväitä ja hengittää hetki raitista ilmaa vaikka automatkalla.

Lisää Ryövärinkuopasta ja muista lähialueen luontokohteista voi lukea luontoon.fi-sivustolta. Seuraavaksi täällä blogissa siirrytäänkin sitten ehkä vähän kauemmaksi kotikonnuilta, kun alan purkaa kuvia ja tarinoita viime viikonlopun Gdanskin reissulta, palaillaan!

Viimeiset Lappifiilistelyt syksyn kiireeseen

Moikka!

Blogissa on eletty hiljaiseloa, koska seikkailemisen sijaa meikä on yrittänyt pakertaa kouluhommia kasaan, jotta joulukuussa saisin paperit koulusta ulos ja voisin ottaa suunnan kohti ihan kokonaan uusia seikkailuja. Ensilumestakaan en ehtinyt vielä räpsiä kuvia ja viime viikonlopun Norjan viikonloppureissun kuvat odottavat vielä kamerassa, joten palataan vielä yli kuukauden takaiseen seikkailuun Lapissa. Nämä kuvat on otettu matkalta kohti Áhkovárria eli Akuvaaraa. Menomatkalla saatiin harjoitella selviämistä tihkusateessa ja kylmässä kelissä, mutta huiputuspäivälle saatiin ihan loistava keli ja näkyvyys! Suosittelen kyllä retkeä tuonne, upeat maisemat kohtuullisen helpon nousun päätteeksi. Ja niin, tarviipa tuonne vielä itsekkin palata, koska jäi huipulla oleva geokätkö kiihkeistä etsimisistä huolimatta löytämättä!

ryhmä vaellus vaellusvaatteet tunturi vaellus tunturi Ahkovarri Akuvaara varvikko vesiputous joenranta huipulla

Tsemppiä marraskuuhun kaikille, toivottavasti täälläkään seikkailut ei ihan kokonaan hyydy kiireistä tai talvesta johtuen! Yritys pitää seikkailut arjessa on ainakin kova, aloitin meinaan tällä viikolla talvivaelluskurssin, että eiköhän sitä tällekin talvelle joku seikkailu keksitä!

Kaupunkiseikkailijasta eräjormaksi eli mitä Lappi opetti?

Moikkamoi!

Täytynee heti alkuun ensin korjata jutun otsikkoa ja todeta, että Lappi ehkä tarjosi enemmänkin puitteet oppimiselle kuin opetti ja opettaminen tapahtui tekemällä ja touhuamalla Suomen Ladun loistavien kouluttajien johdolla. Edellisessä postauksessa kerroinkin jo pääpiirteissään, mikä tuo mystinen Akumajan retkeilyn peruskurssi oli ja nyt uppoudutaan sitten siihen, millaisia juttuja siellä opittiin. Näiden tähän listattujen juttujen lisäksi käytiin läpi noin tuhat ja yksi muuta juttua, mutta tässä päällimmäiset top 5 oppimiskokemukset juuri minulle! Miltäs ne näyttää, onko nuo taidot teillä muilla jo hallussa?

suunnistaminen1. Suunnistaminen

Tämä oli varmasti viikon parasta antia ja ehkä isoin syy, miksi kurssille lähdin. Tätä ennen meikän kartassa ilmansuunnat on ollu aina ihan miten sattuu ja aivot pyöriny ympyrää kompassin neulan tahdissa, kun olisi pitänyt ottaa sillä suunta metsässä puhumattakaan karttapohjoisten ja magneettisten pohjoisten erojen tiedostamisesta. Mulla on aina ollut kohtuullisen hyvä suuntavaisto ja liikkuessa opin hahmottamaan alueita nopeasti, mutta uudessa maastossa tai erämaassa ei auttaisi luottaa vaan tuuriin ja vaistoon, vaan voisi olla ihan suotavaa, että kartta ja kompassi pysyy kädessä. Pitkällisen, kurssilla päivittäin jatkuneen treenin myötä kyllä tuo taito vahvistui ihan hurjasti! Uskaltaisin sanoa, että nyt pärjäisin helpossa maastossa helpoissa olosuhteissa ihan vallan hyvin, mutta treenattavaa riittää, varsinkin jos kiintopisteitä ei löydy maastosta, tulee pimeetä tai näkyvyys muuten syystä x heikkenee tai on muuta härdelliä. Kurssillakin puhuttiin paljon siitä, että kuten monessa muussakaan jutussa, ei suunnistamisessa auta kun treenata ja treenata ja vaikka kuinka olisi merkityllä polulla ja tutussa metsässä niin aina vaan lukea sitä karttaa, niin jossain kohtaa ehkä huomaa, että se ei enää vaadi minuuttien aivotyötä, että osaa piirtää kartalle “olen tässä”-pisteen ja lähteä tarpomaan oikeaan suuntaan.

kiehisetnuotio2. Tulileikit

Tulella ei saa leikkiä, mutta mepä leikittiin melkein koko viikko! Mun käsissä ilmeisesti on jotain ongelmaa, kun kompassin ja kartan lisäksi myös kirves ja puukko tuntuivat vallan tuntemattomilta välineiltä käsissä, mutta nyt on tämäkin ongelma korjattu. Treenailtiin viikon aikana niin klapien tekemistä, kiehisien vuolemista, erilaisten notskien rakentamista ja viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä ruuan laittoa siellä notskissa, tsekatkaa nyt toi alempana oleva loimulohikuva, ei vois olla parempaa! Vanhat taidot sai vahvistusta ja uskon, että nyt notskin kasaaminen onnistuu myös vähän haastavammissa oloissa ja huonommilla matskuilla ja tässä oli kivaa se, kuinka hyvin sen näki, että omat taidot edes vähän kehittyi!

nuotiotloimulohi 3. Luonnontuntemus

Jälleen kerran, meikä ei ennen tätä viikkoa varmaan erottanut mäntyä koivusta, mutta nyt kyllä tiedot kasvoi hurjaa tahtia ja tuli ala- ja yläkoulun bilsan ja maantiedon jutut tehokkaasti kerrattua. Ei musta ehkä lintu- tai kasvibongaria saa tekemälläkään (eläinbongarin kylläkin!), mutta kiinnostavaa oli oppia ja kuulla paikallisesta luonnosta, sen kiertokulusta ja siitä, miten luonnossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ja tähän kohtaan lisättäköön myös loistava kertaus jokamiehen oikeuksista, eli siitä, mitä kasveja sieltä metsästä saa nyt nyppiä ja minne sen telttansa tai nuotionsa saa kasata.

kasvintunnistus 4. Varuste- ja retkimuonavinkit

Varusteet oli ehkä se asia ja teema, mihin olin jo etukäteen eniten perehtynyt. Valitettavaa tietysti oli se, että kurssia varten isoimmat hankinnat oli jo tehty tietysti etukäteen, koska tuolta kyllä tarttui mukaan jos jonkinmoista vinkkiä siihen, millaiset varusteet olisivat parhaat minkäkinmoiselle seikkailulle. Ilokseni kuitenkin huomasin, että ei sitä ihan kauhiasti ollut hutiostoksia tullut tehtyä ja haaveiden ostoslistakin pysyi kohtuullisena, mitä nyt kaasukeitin, retkitermari, karttatasku, merinovillasukat ja puukko nyt ainakin on hankintalistalla kun lottovoitto osuu kohdalle. Isoin anti mulle oli kuitenkin varusteiden pakkaamis- ja huolto-osuudet, koska kun on tuhlannut sievoisen summan opiskelijabudjetista vaellushärpäkkeisiin, olisi mukava jos ne kestäisivät vähän pidempään kuin vaan yhden reissun! Ja huippua oli päästä maisteleen erilaisia enemmän tai vähemmän hyviä retkiruokia, sieltä oli helppo sitten poimia ylös ne tuotteet, joiden maku miellytti. Lisäksi alempien kuvien asuntomessut erilaisissa teltoissa oli mieltä avartava kokemus, kyllä sitä voikin metsään lähteä vaikka minkänäkösillä virityksillä.

tarppiretkiruokateltat5. Joen ylitykset

Mun ehdoton lemppari! Niin kamalaa, mutta niin hauskaa! Kurssin aikana treenattiin useampaan otteeseen sitä, miten kahlata turvallisesti jääkylmän tuntemattoman veden yli ja täytyy kehaista, ettei kukaan vetänyt kertaakaan kumoon, kun vaan muistettiin ohjaajien mantra varmoista jaloista ja siitä, että vain yksi asia liikkuu kerrallaan. Meikä tällaisena hätähousuna koitti useinkin loikkia jalat lämpimälle maalle vähän turhan vauhdilla, mutta muutama läheltä piti-tilanne opetti, että siinä on pointti, että sauvat ja jalat kannattaa oikeesti asetella tarkkaan ja huolehtia, että virtaa vastaan nousee vaan ja ainoastaan yksi tassu kerrallaan. Niin ja senkin opin, että jos on vaan yksi tukikeppi tai -sauva, niin sen pitää olla virran puolella, että se tukee paremmin, en tiedä miks ite olin aiemmin järkeilly asian ihan toisin päin, oppia ikä kaikki onneks!

joen ylitysMieletön viikko takana, näillä opeilla on kyllä hyvä jatkaa seuraaviin seikkailuihin! Miltäs kuulostaa, onko nää taidot teille ihan itsestäänselvyyksiä, vai lähteekö joku mun kaa jatkotreenaileen?

Mitä tapahtuu Akumajan retkeilykurssilla?

Heippahei!

Viikko sitten palasin Akumajalta Suomen Ladun järjestämältä retkeilyn peruskurssilta kotiin nuutuneena ja väsyneenä, mutta niin täynnä uutta seikkailuintoa ja iloa onnistuneesta viikosta, ettei mitään rajaa. Viikko osui täydelliseen saumaan rankkojen kouluviikkojen väliin ja kurssi sisältöineen vastasi likimainkin juuri sitä, mitä odotinkin. Ajattelin jakaa postaukset reissusta kolmeen osaan ja yhteen mahdolliseen fiilistelykuvapostaukseen, jos vielä näiden kolmen postauksen jälkeen jaksatte nauttia Lapin maisemista yhtä paljon kuin minä. Aloitetaan kuitenkin nyt siitä, mikä himskatti tuo kurssi oikeen edes oli, edetään seuraavassa postauksessa siihen, mitä meikä siellä oppi ja vikassa postauksessa kiivetään Paistunturin erämaassa sijaitsevan Áhkovárrin huipulle.

p9170001p9221122p9180980Kurssi järjestettiin siis Akumajalla, reilun kolmen kilometrin päässä lähimmästä tiestä Paistunturin erämaa-alueen rajamailla ilmeisesti Utsjoen kunnan alueella. Meidät kuljetettiin pikkubussilla lähimmälle parkkipaikalle Ivalon lentokentältä ja heti parkkipaikan vieressä virtasi Tenojoki, eli kukkuloiden huipuilta oli suorat näkymät Norjaan. Kaldoaivin erämaa-alueen jälkeen Paistunturin erämaa-alue taitaa olla Suomen pohjoisin ja näkymät oli jo ajomatkalla sen mukaiset ja senkun paranivat Akumajaa kohti mennessä. Akumaja on siis Suomen Ladun omistama mökki Akujoen varrella keskellä ei-mitään ja Akumajan mökin lisäksi joen kupeessa on myös Dominickin mökki, varastorakennus, pari ulkohuussia ja sauna. Molemmissa majoitusmökeissä oli petivaatteet, kamiinat ja kaasulla toimivat jääkaapit ja muut hienoudet ja jos sää salli, eli tuuli tarpeeksi tai aurinko paistoi, sai myös esimerkiksi puhelimen ladattua paikan päällä, tosin eipä siitä paljon iloa ollut, kun kuuluvuus oli aikamoisen huono. Jokatapauksessa varsin luksusolosuhteet kurssille siis, ja tämä olikin ehdottomasti isoin yllätys, koska odotin jotain paaaljon yksinkertaisempaa majoitusta. Noita mökkejä saa siis myös Suomen Ladun jäsenet vuokrata, ja sanoinkin, että tuonne tulen sitten viikoksi tyhjentämään päätä, kun burn out iskee, suosittelen samaa myös teille!

p9180977p9180918 p9180974Ruokahuolto pelasi kurssilla loistavasti, ensimmäisenä päivänä Karigasniemeltä tuotiin lasti ruokaa mönkijällä mökille ja siitä alkoikin sitten kiertävät keittiövuorot. Jokainen ryhmä kokkasi vuorollaan aamupalaa, lounasta tai päivällistä ja ajatuksena joka aterialla oli se, että ruuan voi helposti toteuttaa myös luonnossa ja näin jokainen ruokahetkikin oli pieni oppitunti. Päästiin syömään kaikkea vallan mahdottoman loistavasta loimulohesta nuudeleihin pussikeitolla, eli kaikki retkiruuan variaatiot tuli kyllä tutuksi. Lisäksi tietty treenailtiin ruuanlaittoa niin nuotiolla kuin erilaisilla retkikeittimilläkin, mutta siitä lisää sitten seuraavassa osassa! Jokatapauksessa ruokaa oli tarpeeksi, se oli maittavaa, monipuolista ja insipiroivaa noin tulevien seikkailujen ruokalistaa ajatellen ja nälkä ei yllättänyt kertaakaan koko kurssin aikana edes minua!

p9180956 p9180958p9181024Yhtäkään päivää kurssista ei myöskään istuttu sisällä, vaan jokaiseen päivään liittyi joku harjoiteltava asia tai teema, jota sitten käytiin läpi luonnossa treenaillen ja pieniä päiväretkiä tehden. Ulkoiltua tuli siis paljon, mutta päivämatkat pysyivät tosi pieninä, jotta ehdittiin keskittyä opittaviin asioihin. Itse olisin ehkä välillä kaivannut vähän rankempiakin päivämatkoja ja -retkiä, mutta toisaalta rento tahti antoi mahdollisuuden keskittyä opittavaan ja toimi näin loistavasti ja teki kurssista näin sopivan ihan jokaiselle retkeilystä kiinnostuneelle ikään tai kuntoon sen kummemmin katsomatta.

p9181025 p9190063p9200106Hauskinta kurssissa ehkä olikin se, että olin ihan selvästi kurssin nuorin osallistuja. Aluksi ehkä vähän hämmennyin asetelmasta, mutta lopulta totesin sen olleen vain ja ainoastaan hyvä asia. Oli mahtavaa saada ihan täydellinen irtiotto omasta arjesta, kun ympärillä olevien ihmisten elämä ei pyörinytkään opiskelujen tai työelämään siirtymisen ympärillä ja keskustelun aiheet olivat monesti ihan erilaisia, kuin täällä kotosalla omien kavereiden kanssa. Äitiäkään ei tullut ikävä, kun huolehtivia ihmisiä oli tupa täynnä ja parasta oli se, että erilaisista taustoista, elämäntarinoista ja syntymävuosista huolimatta ryhmässä oli ihan hurjan hyvä ryhmähenki ja tsemppi päällä koko reissun ja huumoria löytyi synkimmästäkin hetkestä kun jalat piti laittaa jääkylmään jokeen! Ja lisäksi täytyy sanoa, että sain kyllä viikon aikana erätaitojen lisäksi rinkan täyteen elämänoppeja, ehkä nyt ei sitten tarvi kaikkea oppia kantapään kautta!

Mahtava viikko siis, jäikö teille jotain kysyttävää vielä kurssin käytännön jutuista? Miltä teistä tuntuisi lähteä moiselle kurssille?