Kansallispuistot arkistot - Kaiken maailman matkoja
Pallontallaajat.net
Valikko
Selaa kategoriaa

Kansallispuistot

Yöttömän yön retki Kiilopään huipulle – Lapin taikaa parhaimmillaan

Kiilopään tunturin huipulle keskiyön auringossa kiipeäminen jäänee varmasti mieleen yhtenä kesän uskomattomimmista kokemuksista. Rästissä on monta muutakin teille kerrottavaa tarinaa ja toivottavasti pian saan kertoa teille myös esimerkiksi juhannuksen seikkailuista Saaristomeren kansallispuistossa ja Seilin saarella. Lähdetään nyt ensin kuitenkin käymään yhdessä Lapissa. Vietin siis edeltävän viikonlopun Saariselällä opiskellen valokuvauksen ja somen saloja Inari Nightlessnight – valokuvaustyöpajassa. Kerronkin teille pian erillisessä postauksessa lisää itse kurssista, mutta nyt kiivetään Kiilopäälle.

Kiilopää on siis 546 metrin korkeudelle kohoava tunturi aivan Urho Kekkosen kansallispuiston, eli tutummin UKK:n laidalla. Se on yksi Saariselän alueen ja UKK:n korkeimmista tuntureista ja tarjoaa upeat näkymät kansallispuistoon. Tunturi on helposti saavutettavista tunturin nimeä kantavalta Kiilopään retkeilykeskukselta, jota ylläpitää Suomen Latu. Keskukselta löytyy niin ravintolaa, majoitusta kuin retkipalveluitakin. Me kiipesimme tunturille osana Eeva Mäkisen pitämää workshoppia ja huipulla tutustuimme maisemakuvaukseen, saamelaiskulttuuriin ja yöttömän yön valon hyödyntämiseen valokuvauksessa.

Miten Kiilopään huipulle sitten pääsee?

Reitti huipulle on suoraviivainen ja helposti löydettävissä. Astelet vain parkkipaikalta puiston porttien ali ja otat suunnan kohti edessä siintävää huippua. Lähes koko reitin matkalle on rakennettu kipuamista helpottavia portaita. Matkalla on myös muutama penkki tarjoamassa mahdollisuuden pysähtyä ihastelemaan maisemia, jos ei halua istahtaa suoraan tunturin kupeeseen. Portaat ovat jo osittain hieman huonossa kunnossa, joten tarkkana saa askelten kanssa ajoittain olla. Nyt jos koskaan kannattaakin liittyä Partioaitan klubiin ja tehdä paljon ostoksia, koska tänä vuonna noin neljäsosa ostoksista kertyneistä ympäristöbonuksista menee Kiilopään reitin kunnostukseen.

Matkaa ylös tunturiin kertyy vain noin kaksi kilometriä, mikä tarkoittaa yhteensä 860 porrasta, siinä on meinaan sitten porrastreeniä jos missä! Nousun saisi varmasti tehtyä reilussa puolessa tunnissa, mutta meillä hurahti matkaan lähes tunti, kun joka toisella askeleella piti pysähtyä ihailemaan maisemia ja hengittämään syvään, jottei pää pökertyisi moisista maisemista! Alaspäin tuleminen onnistuu toki huomattavasti nopeammin, jos ei taas unohdu pyörittelemään päätään maisemille. Tunturista pääsee alas myös muutamaa muuta reittiä, mutta selvin, suosituin ja lyhin reitti on palata takaisin omia jalanjälkiä.

Huipulla seikkailemiseen ja syömiseen kannattaa varata reilusti aikaa, koska noihin maisemiin ei tottuneempikaan lapinkulkija varmasti viidessä minuutissa kyllästy. Kivien ja kallioiden koloista löytyy hieman suojaa vaikka ruuanlaittoa varten. Itse ajattelisin, että Kiilopää on loistokohde minä vuodenaikana vain. Voin nimittäin vain kuvitella, kuinka upeaa olisi katsella syksyistä tähtitaivasta tai revontulia huipulta. Me tehtiin retki niin, että lähdettiin liikenteeseen iltakymmenen aikaan ja palattiin vasta kahden jälkeen yöllä, joten saatiin nauttia upeasta yöttömän yön auringosta ja suosittelen samaa muillekin kesällä paikalle saapuville.

Kiilopää itsessään on jo mahtava kohde retkelle, mutta toimii myös porttina syvemmälle UKK:n puistoon. Lisäksi se kannattaa pitää mielessä myös ohikulkumatkalla, koska muutaman tunnin jaloittelutauko huipulle on varmasti tauon arvoista esimerkiksi Norjaan ajellessa. Tämä Lapin taikaan hurahtanut ei voi siis kuin suositella ja varoittaa, että näihin maisemiin saattaa jäädä koukkuun…

Onko teissä lukijoissa muita Lappiin hurahtaneita? Mitkä on teidän suosikkikohteet Suomen Lapissa?


Retkiäni voit seurata myös Facebookissa Kaiken Maailman Matkoja-blogin sivulla ja Instagramissa nimimerkin @laurammus takana. Käyhän klikkaamassa myös nuo seurantaan, niin pysyt mukana seikkailuissani!

Villiinnyin keväästä Seitsemisen virkapolulla

Virkapolku kuulostanee vähän kuivalta ja tylsältä, mutta tällä kertaa sitä se ei kuitenkaan ollut. Toissa viikonloppuna suuntasimme ystäväni kanssa Seitsemisen kansallispuistoon, jossa vietimme Suomi100 -juhlavuoden toisen luonnon oman juhlapäivän matkaten eteenpäin virkatiellä vihdoin lämmenneessä ja keväisessä kelissä. Heti alkuun on myös mainittava, että ennenmuinoin ei virkatie-nimellä suinkaan ollut noin kuivaa sävyä. Virkapolku nimittäin meinasi polkua, jonka varrelta parhaat pyydykset, pyyntikuopat ja -loukut löytyivät, melkoisen jänniä polkuja siis itseasiassa.

Pyyntikuopat onnistuimme tällä reissulla kuitenkin välttämään ja taivalsimme noin 26 kilometriä pitkän virkatien yhden yön reissuna. Aloitimme matkamme luontokeskukselta, josta löytyi iso parkkipaikka, siistit sisävessat, ravintola ja infopiste. Väkeä paikalla oli runsaasti luonnonpäivän tapahtumista ja hyvästä säästä nauttimassa. Lähdimme kiertämään polkua ohjeistuksen mukaisesti vastapäivään seuraavaa reittiä:

Kulomäki (Seitsemisen luontokeskus) – Kirkaslampi (lounaspaikka) – Kovero – Multiharju – Jokiristi – Liesijärvi (yöpaikka) – Pitkäjärvi – Iso Kivijärvi (lounaspaikka) – Kulomäki

Vaikka Seitseminen ei omasta mielestäni ehkä kuitenkaan ole upein ja mahtavin kaikista kansallispuistoistamme, on se ehdottomasti kokemisen arvoinen! Puisto on Tampereelta vain tunnin ajomatkan päässä. Lisäksi useat nuotiopaikat ovat helpon kävelymatkan päässä, joten päiväretki myös perheen pienimpien kanssa onnistuu helposti. Ainakin Kirkaslammelle ja Koveroon pääsee aivan viereen autolla ja Iso Kivijärvellekkään ei ole kuin muutaman kilometrin kävely Kulomäeltä. Kaivoja matkan varrelta löytyi Koverosta ja Pitkäjärveltä eli palveluitakin on. Hienoja ja rauhallisia metsämaisemia riittää koko puiston laajuudelta, upeista suoalueista puhumattakaan. Myös alla näkyvä Koveron perinnetila on hauska matkakohde koko perheelle. Koverolle pääsee myös vaellusreissuilla, sillä kaikki puiston pidemmät vaelluspolut kulkevat tuon tilan tilusten läpi.

Liesjärvelle, jossa yövyimme, joutuukin sitten kävelemään hieman enemmän ja vähän sivuun päiväreiteiltä. Siitä huolimatta väki oli päivän teeman mukaisesti villiintynyt keväästä ja laavun alue oli aivan täynnä. Telttoja riitti molemmilla teltta-alueilla ihan reilusti, mutta toisaalta mukavaa aina nähdä, että näin moni on innostunut retkeilystä! Paikka oli viihtyisä ja tilaa onneksi kuitenkin riitti hyvin. Muuten telttailun suhteen kannattaa huomioida, että kansallispuistossa telttailu on sallittu vain tuolla Liesjärvellä, Haukilammella, Soljasilla, Jokiristillä ja Koverolammilla, eli ei suinkaan jokaisella laavulla tai nuotiopaikalla.

Kokonaisuudessaan reissu oli huippu! Koska ilman säätöä ja sählinkiä ei reissu ole seikkailu eikä mikään, niin vähän purnattiin huonoja varusteita. Vaikka usein hoenkin, ettei ulkona liikkuminen suinkaan ole varusteurheilua, vaikka itse kivoista varusteista tykkäänkin, on hyvissä varusteissa puolensa. Kaverin rinkasta nimittäin puskivat hajonneet selän kovikkeet läpi mustelmia alaselkään ihan reilusti taiteillen, auts… Lisäksi kaverin aina niin ihana ja aktiivinen koirulainen oli vähän turhankin innoissaan ensimmäisestä telttayöstään ja ei malttanut nukkua kun muutaman tunnin. Siinä sitten pyörittiin kimpassa teltassa aamuyö. Ruuanlaittotouhuissakin onnistuttiin polttamaan popcorn-öljyt pohjaan ja ainakaan toistaiseksi en ole kattilaa puhtaaksi saanut. Eli huomhuom, jos on vinkkejä miten trangian kattilan saa taas kiiltämään niin saa kertoa! Muuten ei valittamista, mahtava reissu jälleen!

Lisää tietoa Seitsemisen kansallispuistosta löydät täältä.

Luminen kahden yön vappuseikkailu Repoveden kansallispuistossa

Heippa!

Tampereella tulee tälläkin hetkellä taivaalta jotain epämääräistä lunta tai räntää muistuttavaa asiaa, joten hyvillä mielin voidaan palata viikon takaiseen vappuretkeen. Kaupunkivapun ja kuohuviinien poksauttelun sijaa päätettiin ystäväni Sallan kanssa pakata rinkat ja ottaa ilo irti pitkästä viikonlopusta luonnon helmassa. Hetken pohdinnan jälkeen lähdettiin viettämään vappu Repoveden kansallispuistoon, jossa kumpikaan meistä ei ollut aiemmin käynyt. Suunnitelmana oli viettää kansallispuistossa kaksi yötä ja kiertää puistossa rengasreitti Kaakkurin kierrosta mukaillen.

Kuten kuvasta saattaa päätellä, keli ei aivan ollut sitä, mitä voisi odottaa toukokuun ensimmäiseltä viikonlopulta. Hyvin kuitenkin pärjättiin ja olihan se nyt hienoa nähdä kaikki Suomen mahdolliset kelit lumipyrystä, pakkasesta ja raekuuroista aurinkoiseen kevätsäähän. Ja tulipahan todistettua, että sää on pitkälti ainakin Suomen oloissa varuste- ja asennekysymys, kun hauskaa oli tuli taivaalta mitä tahansa. Inasen vilu oli kolmen vuoden ajan pussissa ja kaikki vaatteet päällä sai varsinkin tauoilla touhuta, mutta mikä siinä touhutessa, kun molemmilla oli lämpimiä villavaatteita ja hyvät kuoritamineet mukana.

Repovedelle saavuttua laitettiin auto parkkiin Saarijärven parkkipaikalle, joka muuten oli Galazon karttaan merkitty nimellä Savottakämppä. Vaihdettiin autoilukamat retkitamineisiin, säädettiin rinkat kohdilleen ja lähdettiin liikenteeseen orastavassa lumisateessa ja ihan jäätävän kovassa tuulessa. Parkkipaikalta käveltiin automatkan jatkoksi vain muutaman kilometrin matka Olhavanvuorelle, jonne lumisateessa leiriydyttiin ensimmäiseksi yöksi. Illalla käytiin vielä lämmittelemässä kiipeämällä Olhavanvuoren päälle katselemaan talvisia maisemia, mikä oli vallan toimiva iltalenkki ennen makuupussiin kääriytymistä.

Yöllä heräiltiin muutaman kerran teltan heiluessa kuin viimeistä päivää, kun edellisen illan mytäkässä oltiin fiksuina kavereina pystytetty teltta tuulensuojaan parin kuusen väliin ja yöllä nuoskalumi alkoi melkoisen painavina läjinä putoilla teltan niskaan. Pari kertaa illan ja yön aikana pyyhittiin lumet teltan katolta, koska vaikka kuinka täydellinen ja rakas teltta tuo minun Fjällravenin Akka View onkin, vähän huoletti miten kolmen vuodenajan käyttöön tarkoitetut kaaret kestävät moista määrä loskaa ja kosteaa lunta teltan päällä. Hyvin kuitenkin selvittiin ja aamullapäivästä lumet sulivat jo nopsaa pois ainakin aurinkoisimmilta paikoilta.

Sunnuntaina talsittiin sitten reilusti pidempi päivälenkki, kun suunnattiin ensin Olhavalta Kuutinkanavan kautta Lapinsalmelle. Lapinsalmen nuotipaikalla laitettiin hernarilounaat tulille, pideltiin hetki sadetta ja otettiin tietysti ne pakolliset kuvat Lapinsalmen riippusillalla pienestä tihkusateesta huolimatta. Aiemmin poluilla vastaantulijoita oli ollut melko vähän ja Olhavallakin majoittautui meidän lisäksi vain yksi porukka, mutta nyt vastaantulijoiden ja väen määrä kasvoi kyllä huomattavasti, voin vaan kuvitella kuinka paljon tuolla on populaa kauniina kesäpäivänä… Mutta täytyy kyllä sanoa, että tuo 5km Ketunlenkki, joka siis kiertää Lapinsalmen riippusillan ja Ketunlossin kautta on varmasti yksi kivoimmista lyhyistä päiväreiteistä, mitä olen pitkään aikaan nähnyt, joten ei huono retkikohde sekään väkimäärästä huolimatta.

Ruuan jälkeen tosiaan jatkettiin matkaa Lapinsalmen parkkipaikan ohi Ketunlossille, mikä oli vallan hauska kokemus näin kokemattomille lossikulkijoille. Käsin kiskottiin lossi ja itsemme toiselle puolelle vettä hymyillen kuin pienet lapset ja jatkettiin talsimista ihan mahtavan näköisten taikametsien läpi. Ei oo kyllä montaa yhtä niin kivan näköistä asiaa kun vanha havumetsä ja ihan vihreä sammalmatto. Iltaa kohti jo alkoi kelikin suosia ja varsin kylmää tuulta ja pientä yöpakkasta lukuunottamatta keli oli melkoisen hyvä loppureissun. Yöksi heitettiin teltta pystyyn Lojukoskelle ja viimeiselle päivälle jäikin sitten ehkä reissun tylsin kävelyosuus, kun matkattiin loput pari kilometriä maastopyöräuraa pitkin takaisin parkkipaikalle.

Täytyy kyllä sanoa, että ajoittain haastavista sääolosuhteista huolimatta oli ihan loistava vappu! Repovesi oli upea puisto ja reitin varrelle osui useampikin upea näköalapaikka. Korkeuserot tekivät reitistä toki ajoittain melko raskaan (jossain välissä taidettiin molemmat ihmetellä, että eikö nämä ylämäet koskaan lopu), mutta mukavan vaihtelevan. Monta paikkaa jäi myös näkemättä, ainakin Katajavuori ja Mustalamminvuori pitää palata tutkimaan ja Olhavanvuorellekin voisi kiivetä vielä joskus vähän paremmassa kelissä maisemista nauttimaan!

 

Ihka ensimmäinen talviyö ulkona!

Moikka!

Kevään ainakin pitäisi jo painaa kovaa kyytiä päälle, vaikka ei sitä tässä räntäsateessa uskoisi, joten taitaa olla aika kaivella viimeisiäkin talven postauksia pois arkistojen kätköistä. Reilu kuukausi sitten lumet oli vielä maassa ja meikä otti itseään niskasta kiinni ja päätti lähteä toteuttamaan taas yhtä bucket listin kohdista. Lupauduin jo viime vuonna Suomen Erätaito ry:n retkiyöhaasteeseen ja kesäinen ja syksyinen yö tuli suoritettu jo viime vuoden puolella. Näistä kertoviin seikkailuihin pääset tästä: Kesäyö Birgitan polulla ja syysyö Lapissa Paistunturien erämaassa.

Talviyö olikin sitten jo ihan erilainen haaste kuin nuo kaksi aiempaa yötä. Kokemusta sulanmaan retkeilystä kyllä jo jonkin verran löytyy, mutta yöpyminen talvimaastossa oli ihan uusi juttu. Onneksi sain muista harrastustouhuista tutun ystävän innostumaan ajatuksesta ja maaliskuussa suunnattiinkin yhdeksi yöksi Isojärven kansallispuistoon. Isojärven kansallispuisto sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä Tampereesta Jyväskylään menevän tien vieressä, mutta syystä tai toisesta en koskaan aiemmin siellä ollut käynyt; kaksi kärpästä siis yhdellä iskulla, kun sain ruksittua kalenterin takaa yhden uuden kansallispuiston ja bucket listiltä yhden kokemuksen.

Varusteet mulla oli muuten ihan tallatuilla poluilla tapahtuvaan talviretkeilyyn sopivat, kun kuorivaatteet on valittu sillä ajatuksella, että alle mahtuu monta kerrosta ja vilukissana kaapista löytyi jos jonkinmoista villasukkaa ja -paitaa. Pakkasta ei ollut montaa astetta päivällä, mutta yöllä päästiin jo lähemmäs kymmentä miinusastetta, joten isoin ongelma oli sopivan makuupussin puuttuminen. Lopulta homma järjestyi niin, että otin matkaan oman kolmen vuoden ajan untuvapussini ja sen päälle vedin vielä toisen, kaverilta lainaan saadun makuupussin. Alustana oli ihan tavallinen ohut solumuovialusta ja sen päällä itsestään täyttyvä thermarestin alusta ja näillä vermein pärjäsin yön hienosti palelematta, varsinkin kun sujautin vielä jalkopäähän kaverin rinkassa kantaman pienen lämpöpussin. Kameran pakkasenkestosta olin vähän huolissani, mutta yksi akku riitti reissulla hyvin, kun kuvaamisen välissä pidin kameraa kuoritakin alla.

Majapaikkana meillä piti alunperin toimia Kuorejärven laavu, joka on vain muutaman kilometrin päässä parkkipaikasta, mutta kun saavuttiin paikalle, siellä oli jo useamman kymmenen ihmisen eräopasporukka, joten päätettiin jatkaa matkaa vielä seuraavalle laavulle. Vahterjärven laavulle saavuttiinkin sitten jo illan hämärryttyä, mutta päästiin onneksi suoraan nuotion ääreen ruuanlaittopuuhiin, kun tulet oli valmiina kolmen samalle laavulle majoittautuneen miehen toimesta. Sopu sijaa antoi ja poijilla oli jo teltta pystyssä, joten me laitettiin maaten laavulle ja saatiin taas aamulla herätä savun hajuun, kun pojat oli ryhtyneet aamukahvin keittoon. Täytyy muuten sanoa, että oli myös mun eka yö avolaavulla nukkuen, koska kesäaikaan olen hyttysinhoissani valinnut aina majoitteeksi mieluummin teltan. Keittimen käyttöä talviolosuhteissa en päässyt tällä reissulla opettelemaan, koska notski oli tulilla kokoajan ja tehtiin ruuat siinä.

Ihan loistava lyhyt yhden yön retki siis ja vakuutuin siitä, ettei talviretkeily olekkaan yhtään niin kylmää ja ikävää touhua, kun aiemmin ajattelin. Tästä rohkaistuneena taitaakin ensi talvena suunta olla metsään useammin kuin aiemmin ja itseasiassa, näin viimeisenä voinkin jo teille paljastaa, että ensi syksystä eteenpäin suuntana taitaa entistä useammin olla metsän sijaa ihkaoikeat vuoret, koska meikä lähtee elokuussa Norjaan Bergeniin opiskelemaan kahdeksi vuodeksi! Ihan hullua ja huikeeta, mutta tästä lisää myöhemmin!

Luonnon päivän päiväretki Helvetinjärvelle

Moikka!

Viikonlopun iloksi sain tänne Ruoveden metsiin seurakseni Sallan, jonka kanssa ollaan aiemmin elelty kämppiksinä Kalevassa ja seikkailtu ainakin Kolumbiassa, Norjassa ja Briteissä. Nyt otettiin kuitenkin vähän aiempia seikkailuja iisimmin, jätettiin lentoliput hankkimatta ja päätettiin nauttia rennosta viikonlopusta kera pitkien yöunien, viinilasillisten ja huonojen juttujen. Lauantaina 4.2. lähdettiin Suomen luonnonpäivän kunniaksi ulkoilemaan ja ajeltiin täältä Ruoveden keskustasta vain parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä olevaan Helvetinjärven kansallispuistoon nauttimaan talviluonnosta.

Koska pitkien yöunien seuraksena lähtö venähti puolen päivän paremmalle puolelle ja pimeä tuppaa tulemaan jo viiden jälkeen, ei otettu reissua urheilun kannalta, vaan ajeltiin auto kansallispuiston pääsisäänkäynnille Helvetinportille ja käveltiin siitä vajaa parin kilometrin matka Helvetinkolulle, jossa sitten alettiin maisemien ihailun jälkeen viritellä notskia tulille. Meidän käyttämä, lyhyempi polku Helvetinkolulle lähtee tosiaan tuolta Helvetinportilta, josta löytyy runsaasti parkkitilaa, huussit, hyvät opaste- ja karttataulut ja kesäisin myös pieni kahvilaravintola. Tuon Helvetinportin taas löytää helposti kun ajelee päätie 66:sta Ruovedeltä kohti Virtoja, kääntyy kansallispuiston kyltin kohdalta vasemmalle ja ajelee maalaismaisemissa vielä vajaa kymmenen kilometriä keskelle metsää. Toinen vaihtoehto on suunnata Helvetinkolulle Kuru-Virrat tien varresta Haukanhiedan parkkipaikalta, josta matkaa kolulle tulee suuntaansa reilu 5km.

Polku Helvetinkolulle Helvetinportilta on tosiaan sen about 2km pitkä ja polun varrella on myös runsaasti pieniä infokylttejä alueen luonnosta. Polku on näin talvisinkin selvästi näkyvillä ja haastavimmista kohdista löytyy pitkospuita, siltoja ja portaita, joten melko helppo tuo polku on. Lopussa kuitenkin testataan kunto, kun kivutaan parisataa porrasta itse Helvetinkolun päälle ja sieltä alas notskipaikalle, jossa on myös päivätupa. Ja jos joku tässä lähiviikkoina on Helvetinkolun nuotipaikalle menossa, kannattaa myös sitten huomioida, että polttopuut oli melkoisen märkiä ja vähissä, joten vähintäänkin omat hyvät sytykkeet kannattaa varata matkaan ja varautua siihen, että saha- ja kirveshommiksi menee. Meillä oli kuitenkin mieletön tuuri, koska juuri kun epätoivo notskin syttymisestä alkoi iskeä, paikalle saapui perhe, jolla oli matkassa kunnon ikea-säkillinen kuivia puita ja saatiin niillä loistava notski aikaiseksi meidän savuttavan läjän päälle. Herkku eväänä meillä oli juustoleipiä, makkaraa, soijanakkeja ja notskisuklaabanaaneja ja juomaksi oltiin varattu siideritkin, jotka tosin jäi juomatta kun keskittyminen meni notskin väsäämiseen.

Kotiinkin ehdittiin vielä ennen pimeän tuloa ja oli kyllä mahtava päivä! Ei voi kun sanoa, että metsässä meikä on onnellinen.  Ps. Jäikö epäselväksi mikä on Suomen luonnon päivä? Lue lisää alta:

Neljä Luonnon päivää vuonna 2017

Kaikkein aikojen luontojuhlaa vietetään neljänä päivänä vuoden 2017 aikana. Talvisena Luonnon päivänä 4.2.2017 sukelletaan talveen ja nautitaan lumisesta luonnosta retkeillen, hiihtäen tai talvitulien ääressä. Keväisenä Luonnon päivänä 20.5.2017 villiinnytään luonnosta kaikilla aisteilla ja maistetaan luonto. Kesäyöhön voit rakastua 17.6.2017 vaikkapa nukkumalla yösi ulkona. Silloin vietetään myös Luonnonkukkien päivää ja juhlitaan Suomen 40. kansallispuiston avajaisia. Juhlinta huipentuu Suomen luonnon päivänä 26.8.2017, jolloin Suomesta tulee maailman ensimmäinen maa, joka juhlii luontoa liputuspäivällä. Silloin kuorot kajauttavat laulunsa kansallispuistoissa, nostetaan malja Suomen luonnolle, ja juhlitaan luonnon ainutlaatuisuutta tulien loisteessa