Pallontallaajat.net
Valikko
Kaikki viesti käyttäjältä

Laura

Ihka ensimmäinen talviyö ulkona!

Moikka!

Kevään ainakin pitäisi jo painaa kovaa kyytiä päälle, vaikka ei sitä tässä räntäsateessa uskoisi, joten taitaa olla aika kaivella viimeisiäkin talven postauksia pois arkistojen kätköistä. Reilu kuukausi sitten lumet oli vielä maassa ja meikä otti itseään niskasta kiinni ja päätti lähteä toteuttamaan taas yhtä bucket listin kohdista. Lupauduin jo viime vuonna Suomen Erätaito ry:n retkiyöhaasteeseen ja kesäinen ja syksyinen yö tuli suoritettu jo viime vuoden puolella. Näistä kertoviin seikkailuihin pääset tästä: Kesäyö Birgitan polulla ja syysyö Lapissa Paistunturien erämaassa.

Talviyö olikin sitten jo ihan erilainen haaste kuin nuo kaksi aiempaa yötä. Kokemusta sulanmaan retkeilystä kyllä jo jonkin verran löytyy, mutta yöpyminen talvimaastossa oli ihan uusi juttu. Onneksi sain muista harrastustouhuista tutun ystävän innostumaan ajatuksesta ja maaliskuussa suunnattiinkin yhdeksi yöksi Isojärven kansallispuistoon. Isojärven kansallispuisto sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä Tampereesta Jyväskylään menevän tien vieressä, mutta syystä tai toisesta en koskaan aiemmin siellä ollut käynyt; kaksi kärpästä siis yhdellä iskulla, kun sain ruksittua kalenterin takaa yhden uuden kansallispuiston ja bucket listiltä yhden kokemuksen.

Varusteet mulla oli muuten ihan tallatuilla poluilla tapahtuvaan talviretkeilyyn sopivat, kun kuorivaatteet on valittu sillä ajatuksella, että alle mahtuu monta kerrosta ja vilukissana kaapista löytyi jos jonkinmoista villasukkaa ja -paitaa. Pakkasta ei ollut montaa astetta päivällä, mutta yöllä päästiin jo lähemmäs kymmentä miinusastetta, joten isoin ongelma oli sopivan makuupussin puuttuminen. Lopulta homma järjestyi niin, että otin matkaan oman kolmen vuoden ajan untuvapussini ja sen päälle vedin vielä toisen, kaverilta lainaan saadun makuupussin. Alustana oli ihan tavallinen ohut solumuovialusta ja sen päällä itsestään täyttyvä thermarestin alusta ja näillä vermein pärjäsin yön hienosti palelematta, varsinkin kun sujautin vielä jalkopäähän kaverin rinkassa kantaman pienen lämpöpussin. Kameran pakkasenkestosta olin vähän huolissani, mutta yksi akku riitti reissulla hyvin, kun kuvaamisen välissä pidin kameraa kuoritakin alla.

Majapaikkana meillä piti alunperin toimia Kuorejärven laavu, joka on vain muutaman kilometrin päässä parkkipaikasta, mutta kun saavuttiin paikalle, siellä oli jo useamman kymmenen ihmisen eräopasporukka, joten päätettiin jatkaa matkaa vielä seuraavalle laavulle. Vahterjärven laavulle saavuttiinkin sitten jo illan hämärryttyä, mutta päästiin onneksi suoraan nuotion ääreen ruuanlaittopuuhiin, kun tulet oli valmiina kolmen samalle laavulle majoittautuneen miehen toimesta. Sopu sijaa antoi ja poijilla oli jo teltta pystyssä, joten me laitettiin maaten laavulle ja saatiin taas aamulla herätä savun hajuun, kun pojat oli ryhtyneet aamukahvin keittoon. Täytyy muuten sanoa, että oli myös mun eka yö avolaavulla nukkuen, koska kesäaikaan olen hyttysinhoissani valinnut aina majoitteeksi mieluummin teltan. Keittimen käyttöä talviolosuhteissa en päässyt tällä reissulla opettelemaan, koska notski oli tulilla kokoajan ja tehtiin ruuat siinä.

Ihan loistava lyhyt yhden yön retki siis ja vakuutuin siitä, ettei talviretkeily olekkaan yhtään niin kylmää ja ikävää touhua, kun aiemmin ajattelin. Tästä rohkaistuneena taitaakin ensi talvena suunta olla metsään useammin kuin aiemmin ja itseasiassa, näin viimeisenä voinkin jo teille paljastaa, että ensi syksystä eteenpäin suuntana taitaa entistä useammin olla metsän sijaa ihkaoikeat vuoret, koska meikä lähtee elokuussa Norjaan Bergeniin opiskelemaan kahdeksi vuodeksi! Ihan hullua ja huikeeta, mutta tästä lisää myöhemmin!

Rajat Kiinni – vierailulla Serlachius-museossa Mäntässä

Moikka!

Postausten väli on taas venähtänyt, kun kiirettä on pitänyt! Työn alla on muutamakin postaus ja pian saatte kuulla ainakin mun ekasta talviyöstä ulkona ja suunnitelmista ensi syksylle, mutta sitä ennen haluaisin antaa pikku vinkin Tampereen lähimaastoon. Käytiin meinaan jo reilu kuukausi sitten vastaanottokeskuksen työporukalla tutustumassa Mäntässä sijaitsevan Gösta Serlachius-museon tarjontaan ja täytyy myöntää, että yllätyin, kuinka hieno, laaja ja ennenkaikkea kiinnostava museo olikaan kyseessä näin tällaisen yleensä perinteisiä museoita välttelevän matkailijankin näkökulmasta! Loistava päiväretkikohde Tampereelta siis ja en malta odottaa, että pääsen paikan päälle joskus kesälläkin, kun pääsee sisällä olevien näyttelyiden lisäksi kiertämään upeaa piha-aluetta ajan kanssa.

Näyttelyitä riitti tuolla koluttavaksi ja tutkittavaksi useamman tunnin ajaksi ja musta oli erityisen hienoa, miten eri tyyppisiä näyttelyitä museoon oli kerätty. Oli perinteistä suomalaista kuvataidetta, mediainstallaatioita, valokuvataidetta, veistoksia ja kaikkea mahdollista muuta, eli jokaiselle varmasti jotain omaan makuun sopivaa ja toisaalta sopivasti uusia elämyksiä. Lippujen kympin hintakaan (opiskelija 7e) ei päätä huimannut, koska Gösta Serlachiuksen museon lisäksi lipulla olisi päässyt tutustumaan vielä Mäntän keskustassa sijaitsevaan Gustaf Serlachiuksen museoon, jonne emme tällä kertaa edes ehtineet. Lisäksi autottoman mieltä lämmittää, että paikalle pääsee Tampereelta oman auton lisäksi myös päivittäin kulkevalla museobussilla. Meille oli museossa buukattu opastus, jonka johdolla kierrettiin ensin näyttelyt ja  sitten käytiin vielä omatoimisesti tutkimassa parhaat palat uusiksi. Ja oli meinaan osaava opas, joten suosittelen opastusta, varsinkin jos olette ryhmällä tai kesäaikaan liikenteessä, kun opastuksen hinnan saa joko jaettua porukan kesken tai kesällä osallistuttua ryhmäopastuksiin, joita on ilmeisesti turistiaikaan päivittäin.

Täytyy kuitenkin myöntää, että vaikka esimerkiksi kultakaudesta kertova näyttely, maisemakuvataidetta esittelevä näyttely, sekä tekstiä ja kuvataidetta yhdistävä Malli ja Hullu Kuvailija-näyttely olivat kaikki mielenkiintoisia, ennakko-odotusten mukaisesti eniten tunteita ja ajatuksia herätti Riiko Sakkisen Rajat Kiinni-näyttely, joka oikeastaan oli syy koko meidän työporukan reissulle. Aiheena pakolaisuus ja Euroopan niin sanottu pakolaiskriisi on meille vastaanottokeskuksen työntekijöille tietysti työn kautta jollakin tapaa jo tuttu ja läheinen, ehkä vähän herkkäkin aihe. Siksi oli erityisen mielenkiintoista nähdä, miten ammattitaiteilija oli lähestynyt meille asiakaiden kautta tutuiksi tulleita teemoja, joita myös media on käsitellyt vaikka ja mistä näkökulmista viime vuosina. Sakkinen kiersi  itse Euroopan rajoja vuonna 2016 ja perehtyi pakolaisteemaan yhdessä museon johtajan kanssa ja keräsi kaikesta näkemästään ja kokemastaan tämän näyttelyn. Näyttely on esillä museossa 7.1.2018 asti ja en voi kun suositella sen kiertämistä.

Näyttely kuvaa karusti, mutta hienosti esimerkiksi mainosten ja muiden mediasta tuttujen brändien teemoja aiheeseen yhdistellen pakolaisten kokemuksia ja matkaa Eurooppaan. Ylläolevat kengät ovat niitä kenkiä, joilla kiivetään niiden pienireikäisten aitojen yli, joihin ei kengän kärki mahdu sisälle ja jotka nykyään rajaavat Eurooppaa. Alla olevassa kuvassa on kuvattu lasten kellukeita, joitan myydään lautoille ahtautuville perheille pelastusvälineinä. Karua katsottavaa ja ajateltavaa mielenkiintoisella tavalla taiteen keinoin kuvattuna. Alla vielä kaksi lainausta taiteilijalta, jotka kuvaavat mielestäni hyvin näyttelyä, että koko Euroopan poliittista tilannetta ja sotkua tällä hetkellä.

”Jos joku vaatii Euroopan rajojen sulkemista, hän ei seuraa aikaansa. Rajamme on jo suljettu repivällä concertina-piikkilangalla. Kylmän sodan rautaesirippu oli leikkikalu verrattuna Euroopan nykyisiin raja-aitoihin”

”Haluan maailman, jossa ei ole rajoja ja jossa ihmiset saavat valita vapaasti asuinpaikkansa. Haluan maailman, jossa ihmisillä on oikeus muuttaa, mutta ennen kaikkea olla muuttamatta. Haluan maailman, jossa kenenkään ei tarvitse lähteä kotoaan sodan, väkivallan, vainon tai köyhyyden takia.”

Mitä ajatuksia näyttelyn teema teissä herättää? Lähtisitkö itse vaikka Tampereelta päiväreissulle kiertämään ja tutkimaan Serlachius-museon tarjontaa?

Stutthofin keskitysleiri – koskettava päiväretki Gdanskista

Moikka!

Aletaanpa vihdoin purkaa Puolan reissun saldoa tänne blogiinkin. Aloitetaan kevyesti jutut tästä reissun koskettavimmasta ja eniten ajatuksia herättäneestä kohteesta eli Stutthofin keskitysleiristä. Tehtiin sinne Gdanskista päiväretki ja voin suositella samaa muillekin Gdanskin matkalaisille, jotka kaipaavat reissulle muutakin sisältöä kuin edullista ruokaa ja pubeja.

Stutthof tuli tunnetuksi ensimmäisenä Saksan ulkopuolisena keskitysleirinä ja se toimi aikanaan sekä työleirinä, että tuhoamisleirinä ja valitettavasti myös useamman suomalaisen kohtalo oli päätyä juuri tänne leirille. Yhteensä leirille päätyi joidenkin arvioiden mukaan jopa 120 000 ihmistä ja heistä valitettavan moni koki viimeiset hetkensä leirin kaasukammiossa, pihalle hirtettynä tai ammuttuna tai tartuntataudin saaneena leirin sairaaloissa, joissa tarkoituksena ei ollutkaan parantaa ketään. Iso osa rakennuksista tuhottiin toisen maailman sodan lopulla, mutta joitakin rakennuksia ja tietysti valtavan leirialueen rakennuksien perustuksia on kuitenkin nähtävissä vielä laajalla alueella. Itse alueella vieraileminen ei maksa mitään, mutta jos haluaa virittäytyä tunnelmaan ja saada hieman taustatietoa alueesta katsomalla lyhyt elokuva leirin historiasta, siitä joutuu maksamaan vajaa euron, eli ei käytännössä mitään. Alueelta poistuttaessa on kuitenkin mahdollisuus lahjoittaa rahaa museolle.

Alueen kiertämiseen on hyvä varata ainakin pari tuntia. Hyytävän kylmästä kelistä johtuen me kierrettiin alue ehkä vähän alle tuossa ajassa, mutta jos kylmyys ei olisi pureutunut luihin ja ytimiin, olisi alueella varmasti voinut kiertää pidempäänkin. Valitettavasti läheskään kaikkia infotauluja ei ole käännetty englanniksi, mutta jos puolan tai saksan kieli sujuu, kannattaa aikaa varata jopa enemmän. Kannattaa varautua myös siihen, että ainakin minun kohdallani alueen kiertäminen sai henkisesti melko uuvuksiin, vaikkei kyseessä edes ollut ensimmäinen keskitysleirivierailuni. On vaan karua konkreettisesti nähdä ne paikat, joissa kaikki se hulluus on tapahtunut ja pohtia, miten ihminen voikaan olla julma toiselle ihmiselle.

Leirille pääsee helposti bussilla Gdanskista. Matkaan menee aikaa noin tunti suuntaansa ja bussilippu maksoi muutaman euron. Bussi numero 870 lähtee rautatieaseman takana sijaitsevalta bussiasemalta laituri 2:selta ja päätepysäkkinä lukee Krynica Morska. Busseja menee harvakseltaan näin talviaikaan, ei aina edes tunneittain, joten aikataulu kannattaa tsekata etukäteen, jottei joudu seisomaan ulkona odottamassa bussia turhan pitkään. Me mentiin paikalle 10:15 lähteneellä bussilla ja seuraava bussi olisi lähtenyt puolen päivän aikaan. Takaisin tulevien bussien aikataulut saatiin linja-autoaseman infosta. Mennessä kuskia kannattaa pyytää pysäyttämään museon kohdalla, mutta paikka on helppo huomata myös itse, koska ennen leiriä tien oikealla puolella on kyltti museosta. Talviaikaan museo on auki kasista kolmeen ja paikan päällä ei ole mitään paikkaa, josta ostaa syötävää tai juotavaa, joten pientä evästä kannattaa ehkä ottaa mukaan.

Nämä on kyllä niitä paikkoja, joita tuntuu olevan mahdotonta kuvata sanoin. Vakaasti olen kuitenkin sitä mieltä, että jokaisen tulisi edes kerran elämässä vierailla keskitysleirillä, jotta ei vaan kävisi niin hullusti, että unohdetaan kaikki toisesta maailmansodasta ja sen myötä ihmisen pahuudesta opittu ja ajaudutaan vielä samoille teille.

Ryövärinkuoppa – nopea happihyppely luontopolulle tien 66 varrelta

Moikka!

Vietettiin perjantaina vähän erilainen työpäivä työkykyä edistäen eli mahtavalla työporukalla mökkeillen, pilkkien ja ulkoillen Virroilla ja jäätiin vielä istumaan iltaa mökille. Lauantaiaamuna karkasin kuitenkin paikalta jo aiemmin, koska halusin kovasti suunnata Orivedelle inspiroitumaan Suomi100-juhlavuodesta ja kotimaan matkailusta. Oriveden Taiston talolla oli kotimaan luontoseikkailuistaan kertomassa mm. Kaukokaipuu-blogista ja #Suomiretki-tempauksista tunnettu Marinella Himari, joka todentotta osasi puhua Suomen kansallispuistojen eduksi, meikä melkein heitti passinsa roskiin ja totesi, että tämä vuosi reissataan vaan ja ainoastaan Suomessa! No, ehkä ei nyt ihan kuitenkaan, molempi parempi ehkä kuitenkin, mutta ainakaan ne suomiretket ei jää vähemmälle arvolle kuin ulkomailla seikkailutkaan! Ja hei, tykätkää tyypit tuosta Taiston talon fb-sivusta, kuulemma siellä on lisää matkailtoja tulossa ja tuolta sai parasta mustikkapiirakkaa aikoihin ja santsikuppi teetä tuli ihan kaupan päälle!

Mutta en minä vain tuota tullut teille kertomaan kuitenkaan, vaan tästä kotimaan matkailuteemasta innostuneena ajattelin jakaa arjen pikkuseikkailuni, joka ei vienyt aikaa tuntia enempää ja antoi siitä huolimatta vallan mukavan fiiliksen! Kotimatkalla tein meinaan jotain, mitä olen ajatellut tekeväni siitä asti, kun tänne Ruovedelle muutin. Oriveden ja Tampereen suunnasta tultaessa vähän ennen Ruovettä tien 66 varrella on meinaan nähtävyyden merkki ja kyltti, joka on kaivellut mua jo pidemmän aikaa! Ryövärinkuoppa – kyllähän se nyt pitää selvittää, mitä moisen kyltin taustalla on. Nyt ajoin vihdon ohi tuosta ilman mitään kiirettä valoisan aikaan ja kamera ja jalustakin olivat repussa mukana, joten eikun auto parkkiin ja tutkimaan!

Heti autosta astuttua edessä oli useampi infotaulu, joista selvisi, että ryövärinkuoppa olisi pienenpieni luonnonsuojelualue aivan tien kupeessa – ei huono pysähdys siis suinkaan. Auton sai parkkiin taukopaikalle ja paikalta löytyy pari pöytää ja taulut, jossa opastetaan siistiin retkeilyyn ja luonnonsuojelualueella liikumiseen sekä kerrotaan vähän paikan luonnosta ja taustasta. Luonnonsuojelualuetta kiertää lyhyt, alle kilometrin mittainen luontopolku ja polkujen ulkopuolelle ei tuolla luonnon suojelemiseksi ole syytä harhailla. Loistava taukojumppakohde automatkalle siis!

Taukopaikalta lähtevä polku laskeutuu ensin jyrkästi alas portaita kauniin, kirkasvetisen avolähteen juurelle ja seurailee sitten puron vartta rotkon pohjalla. Polkua ei ole merkitty, mutta ainakin tässä lumitilanteessa pitkospuut ja kulku-ura näkyy selvästi ja eksymisen vaaraa ei ole, kun toisella puolella polkua kulkee puro, ja toisella jyrkkä ylämäki. Polku seurailee hetkenmatkaa puroa ja nousee sitten takaisin ylös toisia portaita pitkin ja kulkee mäntymetsikön läpi takaisin parkkipaikalle. Vaikka autotie on ihan vieressä, ei autojen melu kantaudu juurikaan tuonne pienen rotkon pohjalle. Ihan hurjasti tuolla alle kilometrin matkalla ei ole nähtävää lähteen lisäksi, mutta tuo on varmasti mitä mainioin taukopaikka jaloitella, nauttia eväitä ja hengittää hetki raitista ilmaa vaikka automatkalla.

Lisää Ryövärinkuopasta ja muista lähialueen luontokohteista voi lukea luontoon.fi-sivustolta. Seuraavaksi täällä blogissa siirrytäänkin sitten ehkä vähän kauemmaksi kotikonnuilta, kun alan purkaa kuvia ja tarinoita viime viikonlopun Gdanskin reissulta, palaillaan!

Luonnon päivän päiväretki Helvetinjärvelle

Moikka!

Viikonlopun iloksi sain tänne Ruoveden metsiin seurakseni Sallan, jonka kanssa ollaan aiemmin elelty kämppiksinä Kalevassa ja seikkailtu ainakin Kolumbiassa, Norjassa ja Briteissä. Nyt otettiin kuitenkin vähän aiempia seikkailuja iisimmin, jätettiin lentoliput hankkimatta ja päätettiin nauttia rennosta viikonlopusta kera pitkien yöunien, viinilasillisten ja huonojen juttujen. Lauantaina 4.2. lähdettiin Suomen luonnonpäivän kunniaksi ulkoilemaan ja ajeltiin täältä Ruoveden keskustasta vain parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä olevaan Helvetinjärven kansallispuistoon nauttimaan talviluonnosta.

Koska pitkien yöunien seuraksena lähtö venähti puolen päivän paremmalle puolelle ja pimeä tuppaa tulemaan jo viiden jälkeen, ei otettu reissua urheilun kannalta, vaan ajeltiin auto kansallispuiston pääsisäänkäynnille Helvetinportille ja käveltiin siitä vajaa parin kilometrin matka Helvetinkolulle, jossa sitten alettiin maisemien ihailun jälkeen viritellä notskia tulille. Meidän käyttämä, lyhyempi polku Helvetinkolulle lähtee tosiaan tuolta Helvetinportilta, josta löytyy runsaasti parkkitilaa, huussit, hyvät opaste- ja karttataulut ja kesäisin myös pieni kahvilaravintola. Tuon Helvetinportin taas löytää helposti kun ajelee päätie 66:sta Ruovedeltä kohti Virtoja, kääntyy kansallispuiston kyltin kohdalta vasemmalle ja ajelee maalaismaisemissa vielä vajaa kymmenen kilometriä keskelle metsää. Toinen vaihtoehto on suunnata Helvetinkolulle Kuru-Virrat tien varresta Haukanhiedan parkkipaikalta, josta matkaa kolulle tulee suuntaansa reilu 5km.

Polku Helvetinkolulle Helvetinportilta on tosiaan sen about 2km pitkä ja polun varrella on myös runsaasti pieniä infokylttejä alueen luonnosta. Polku on näin talvisinkin selvästi näkyvillä ja haastavimmista kohdista löytyy pitkospuita, siltoja ja portaita, joten melko helppo tuo polku on. Lopussa kuitenkin testataan kunto, kun kivutaan parisataa porrasta itse Helvetinkolun päälle ja sieltä alas notskipaikalle, jossa on myös päivätupa. Ja jos joku tässä lähiviikkoina on Helvetinkolun nuotipaikalle menossa, kannattaa myös sitten huomioida, että polttopuut oli melkoisen märkiä ja vähissä, joten vähintäänkin omat hyvät sytykkeet kannattaa varata matkaan ja varautua siihen, että saha- ja kirveshommiksi menee. Meillä oli kuitenkin mieletön tuuri, koska juuri kun epätoivo notskin syttymisestä alkoi iskeä, paikalle saapui perhe, jolla oli matkassa kunnon ikea-säkillinen kuivia puita ja saatiin niillä loistava notski aikaiseksi meidän savuttavan läjän päälle. Herkku eväänä meillä oli juustoleipiä, makkaraa, soijanakkeja ja notskisuklaabanaaneja ja juomaksi oltiin varattu siideritkin, jotka tosin jäi juomatta kun keskittyminen meni notskin väsäämiseen.

Kotiinkin ehdittiin vielä ennen pimeän tuloa ja oli kyllä mahtava päivä! Ei voi kun sanoa, että metsässä meikä on onnellinen.  Ps. Jäikö epäselväksi mikä on Suomen luonnon päivä? Lue lisää alta:

Neljä Luonnon päivää vuonna 2017

Kaikkein aikojen luontojuhlaa vietetään neljänä päivänä vuoden 2017 aikana. Talvisena Luonnon päivänä 4.2.2017 sukelletaan talveen ja nautitaan lumisesta luonnosta retkeillen, hiihtäen tai talvitulien ääressä. Keväisenä Luonnon päivänä 20.5.2017 villiinnytään luonnosta kaikilla aisteilla ja maistetaan luonto. Kesäyöhön voit rakastua 17.6.2017 vaikkapa nukkumalla yösi ulkona. Silloin vietetään myös Luonnonkukkien päivää ja juhlitaan Suomen 40. kansallispuiston avajaisia. Juhlinta huipentuu Suomen luonnon päivänä 26.8.2017, jolloin Suomesta tulee maailman ensimmäinen maa, joka juhlii luontoa liputuspäivällä. Silloin kuorot kajauttavat laulunsa kansallispuistoissa, nostetaan malja Suomen luonnolle, ja juhlitaan luonnon ainutlaatuisuutta tulien loisteessa