Pallontallaajat.net
Valikko
Kaikki viesti käyttäjältä

Laura

Løvstakken – Ensimmäinen Bergenin seitsemästä vuoresta huiputettu

Kun on koko viikon kolunnut uuden kaupungin katuja ja kauppoja, alkaa mieli tehdä kovasti pois kaupungista. Ensimmäinen viikko oli kuitenkin syönyt melkoisen tehokkaasti mehut tästä tytöstä, joten ajattelin, että parempi aloittaa läheltä, eikä vielä lähteä merta edemmäs kalaan upeiden maisemien perässä. Ensimmäisen viikon aikana olin jo ehtinyt oppia, että Bergen on tunnettu siitä, että se on rakennettu alas meren rantaan seitsemän vuoren tai kukkulan kupeeseen. Missäpäin kaupunkia vain onkaan, näkee kaupungin talojen takaa nousevat rinteet joka suunnassa. Kuten suurin osa kaupunkilaisista, minäkin asun yhdellä näistä rinteistä ja tuon lähimmän rinteen päässä olevan huipun halusin käydä ensimmäisenä katsomassa. Lisäksi olin ehtinyt tutustua jo suomalaiseen täällä vaihtarina olevaan Mikaelaan, joka innostui lähtemään messiin tutkimaan Bergenin lähiluontoa!

Kohteena oli siis Løvstakken, 477m korkea mäennyppylä (ja mun mittapuulla jo ihan kunnon vuori tai ainakin vuorivauva!), jonne pääsee lukuisia polkuja eri puolilta kukkulaa. Matkaa huipulle ei lyhintä polkua pitkin kerry kuin pari kilometriä, mutta täytyy kyllä sanoa, että me ei tuota polkua löydetty, ei menomatkalla eikä alaspäin tullessa, vaikka muka kartan kanssa sitä etsittiin… Mutta kukapa sitä merkittyjä polkuja kaipaa, kun vaan pitää suunnan ylöspäin mennessä ja alaspäin tullessa. Me siis rämmittiin molempiin suuntiin välillä mutalammikoissa, välillä soissa ja välillä vaikka ja kuinka jyrkkiä rinteitä suoraan ylös ja alas. Tuo rämpiminen kyllä hienosti näkyy tuolla alhaalla olevissa Tomtomin Adventurer-kellon keräämissä statistiikoissa vauhdeissa, kun keskimäärin ollaan edetty vaan pari kilsaa tunnissa, hups… Toki tuossa täytyy ottaa tietysti huomioon myös valokuvaustaukojen, juomataukojen, maisemanihastelutaukojen ja hengitystaukojen vaikutus. Lisäksi kilometrimäärissä näkyy molempina päivinä huipulla kiertelyä ja tutkimista, matka lähtöpisteestä mun kämpille ja ylhäällä matka telttapaikalta huipulle.

Norjassa telttailuun pätee suunnilleen samat jokamiehenoikeudet kuin Suomessakin, eli teltan saa lyödä pystyyn minne vaan, kunhan etäisyyttä taloihin on se muutama sata metriä. Tietysti jo tämänkin korkuisilla nyppylöillä pitää huomioida se, että huipulla todellakin tuulee rauhallisenakin päivänä enemmän kun metsän suojassa, joten välttämättä se huippu ei ole ihan paras paikka teltalle. Mekin kiivettiin vähän matkaa alaspäin huipulta pois ihan kiireisimpien polkujen vierestä ja pystytettiin teltta rinteeseen pienen kallion taakse edes vähän tuulensuojaan. Tuon reissun Løvstakkenille tekee kyllä kevyesti ihan päiväreissunakin, mutta suosittelen tuota huipun lähettyvillä yöpymistä, sen verran upeat näköalat sieltä oli katsella auringonlaskua ja Bergenin valoja. Tasaisia telttapaikkoja saa hetken etsiä ja juoksevaa vettä tai puroja ei huipulla luonnollisesti ole, mutta me keiteltiin huipun vieressä olevan lammen kirkkaasta vedestä ruuanlaittovedet. Ainakaan meille ei siitä vatsavaivoja tullut, mutta toki tuon mittaiselle reissulle vedet jaksaa kantaa vaikka kotoa, jos haluaa pelata varman päälle.

Upeinta tässä yhden yön retkessä oli se, että mitään tarvetta käyttää julkisia liikkennevälineitä tai autoa ei ollut. Pakattiin rinkat, heitettiin ne selkään ja muutaman sadan metrin päästä käännyttiin kotikadulta metsään. Uskomatonta! Toki jos on Bergenissä turistina, kannattaa kyllä ehkä ottaa bussi keskustasta vähän lähemmäksi metsän rajaa. Esimerkiksi bussilla numero 10 pääsee sekä kylään mun luo, että ihan lähelle tuonne vuorelle menevien polkujen alkupistettä. Suosittelen lämmöllä tutustumaan noihin Bergenin lähikukkuloihin lyhyemmälläkin reissulla. Täytyy meinaan sanoa, että siinä saa meinaan ihan eri perspektiiviä kaupunkiin, kun kiipeä ihastelemaan maisemia vähän korkeammalta. Seuraavaksi lähden itse vielä tänä iltana kapuamaan Fløyenin huipulle muiden lääkisopiskelijoiden kanssa. Viikonloppuna onkin sitten tarkoitus huiputtaa muiden kv-opiskelijoiden kanssa Ulriken, eli korkein Bergeniä ympäröivistä seitsemästä kukkulasta. Ja jos kapuaminen ei kiinnosta, niin ilmeisesti molempiin, Fløyenille ja Ulrikenille myös pääsee jonkinmoisella hissillä, mutta palataan siihen asiaan, kun olen käynyt huiput tsekkaamassa!

Kuvat 1,2 ja 7 Mikaela Willbergin käsialaa

Tomtomin Adventurer-kello saatu blogiyhteistyö



Retkiäni voit seurata myös Facebookissa Kaiken Maailman Matkoja-blogin omalla sivulla ja Instagramissa nimimerkin @laurammus takana. Käyhän klikkaamassa myös nuo seurantaan, niin pysyt mukana seikkailuissani!

Norjalaispäiväkirjojen ensimmäinen osa, turvallisesti perillä

Heippa!

Blogissa alkaa nyt ihan uusi ajanjakso, meikä saapui meinaan Norjaan vajaa viikko sitten ja virallisesti osoite löytyy nyt täältä ainakin seuraavat pari vuotta. Muutamia postauksia kesän matkoilta Suomesta on vielä rästissä, mutta jatkossa pääosa teksteistä päivittyy täältä Norjan maalta. Sen johdosta blogissakin tapahtuu hieman muutoksia ja yläpalkkiin ilmestyy pian kategoria Norjalaispäiväkirjat. Tavalliseen tapaan siis edelleen kirjoittelen informatiivisia postauksia Norjan nähtävyyksistä blogille tyypilliseen tapaan luontokohteisiin painottaen, mutta lisäksi alan taas englantivuoden tapaa kirjoittaa myös enemmän päiväkirjatyylisiä merkintöjä, joissa valoitan opiskeluelämääni, arkeani ja ulkosuomalaisuuden haasteita täältä Bergenistä käsin. Matkakohteita etsivien kannattaa siis suunnata yläpalkista Ulkomailla-otsikon alle ja sieltä Norja-otsikon alle ja kuulumisia kaipaavien klikata norjalaispäiväkirjoja. Etusivulle ja blogin facebookkiin kaikki jutut päivittyvät jatkossakin ihan niinkuin ennenkin. Pidemmittä puheitta siis:

 

Elämää Norjassa, eli norjalaispäiväkirjojen ensimmäinen osa, jossa saavutaan Bergeniin, tutustutaan kaupunkiin ja vietetään honeymoonia Norjan kanssa

Norjaan saavuin siis maanantaina pitkän matkan jäljiltä. Lähdettiin liikenteeseen lauantai-iltana Tampereelta pienoisissa läksiäiskrapuloissa ja suunnattiin Turkuun pizzalle ja siitä iltalaivalla kohti Tukholmaa. Pienenpieni auto oli viimeistä neliötään ja koloaan myöten täynnä kamaa, mutta saatiinpa mut ja kaksi muuttokamuiksi lupautunutta ystävää vielä jotenkin autoon mahtumaan. Yö vietettiin laivalla nopean tax free-piipahduksen jälkeen sikeästi nukkuen ja heti aamukuudelta startattiin kohti Osloa. Ajaminen Ruotsissa sujui melko kivuttomasti jäätävistä vesisateista ja lainehtivista teistä huolimatta. Maisemissa ei ollut suomalaiseen peltomaisemaan ja metsiin tottuneella kehumista, mutta tie oli hyväkuntoista ja liikennettä kohtuullisesti. Osloon saavuttiin alkuiltapäivästä ja jatkettiin siis ajoa vielä Fagernessiin asti, jossa majoituttiin yöksi paikalliselle leirintäalueelle. Leirintäalueelle kuuluva vesiputouksen pauhu ja jo aiemmin matkalla nopeasti vilahdelleet lumihuippuiset vuoret antoivat lupaavaa esimakua tulevasta matkasta.

Viimeinen pätkä Bergeniin olikin sitten aivan uskomaton. Auto oli syytä pysäyttää muutaman kymmenen kilometrin välein upeiden maisemien takia ja matkalla päästiin ajamaan niin maailman pisimmän maantietunnelin läpi kuin huristelemaan vuoristossa yli kilometrin korkeudessa. Mieletöntä! Vesiputouksia ja jylhiä kallioita näkyi joka suunnasta ja matkatovereilla meinasi jo palaa hermo, kun en malttanut olla hihkumatta joka välissä ääneen faktaa, että täällä minä asun kohta! Onneksi näihin maisemiin ei ole kotoa Bergenistä kovin pitkä matka, meikä aikoo kyllä palata tänne vielä jalkaisin ja rinkka selässä!

Maanantai-iltapäivällä vihdoin huristeltiin autolla läpi Bergenin tietulleista ja iltapäiväruuhkista keskustaan ja kivuttomasti sain haettua yliopistolta asunnon avaimet. Vierailtiin läheisessä marketissa kauhistelemassa hintoja ja suunnattiin sitten asunnolle Solheimiin. Asun siis nyt miniyksiössä noin kolmen kilometrin päässä keskustasta yhden Bergeniä ympäröivän kukkulan rinteellä. Asunto oli melkoisen kulahtanut ja elämää nähneen näköinen, mutta kamojen purkamisen, ikea-retken, pienen siivoamisen ja yhden huoltomiehen käynnin jälkeen tämä alkaa jo näyttää ihan viihtyisältä.

Ensimmäinen viikko hurahti kaupungilla haahuillessa, pakollisia ostoksia tehdessä ja rahanmenoa kauhistellessa. Sen lisäksi ehdin piipahtaa koululla hoitamassa käytännön asioita ja kuuntelemassa infoluentoja mm. orientoivan viikon bileohjelmasta, norjankielen oppitunneista, Norjaan sopeutumisesta ja vaikka mistä muusta. Virallisten luentojen makuun päästään sitten vasta ensi viikolla. Asiasta vielä ulapalla oleville siis infoksi, että ajatuksena on lukea täällä terveydenhoitajatutkinnon päälle parin vuoden maisteriopinnot kansainvälisestä terveydestä, oon ihan tosi innoissani! Ja hauskinta tässä on se, että virallisesti olen nyt siis opiskelijana lääkiksessä, vaikka mitään lääkäriinpäinkään minusta ei ole tulossa, hehe.

Bergen on onnistunut antamaan parissa päivässä loistavan vaikutelman. Korkeat hinnat ja Bergenin rooli Euroopan sateisimpana kaupunkina ovat tulleet selväksi, mutta muuten olen lähinnä ihastellut kauniita maisemia, ympäröiviä kukkuloita, mukavia ihmisiä, hauskan kuuloista kieltä ja koulun osalta hyvin hoidettuja käytännön järjestelyjä. Honeymoonia Norjan kanssa parhaimmillaan, ei voi muuta sanoa, kyllä se tästä vielä jossain vaiheessa vähenee…. Paikallisiin tai oikeastaan kehenkään en ole vielä kummemmin ehtinyt tutustua. Muutaman suomalaisen tytön kanssa bondattiin jo infoissa ja vaihdettiin numeroita (terkkuja vaan Mikaela ja Pihla), joten eiköhän tää tästä lähde! Ja tietysti ehdin ladata jo tinderin, että josko se villapaitainen norjalainen unelmamies vielä tulisi vastaan!

Nyt pakataan kuitenkin rinkat ja lähdetään tutustumaan tuohon minusta lähimpään kukkulaan Mikaelan kanssa, tarkoituksena viettää siellä yksi yö, aika jees!

   Mites, onko siellä lukijoissa muita Norjaan kotoutuneita ulkosuomalaisia tai Norjaan muutosta haaveilevia?



Retkiäni voit seurata myös Facebookissa Kaiken Maailman Matkoja-blogin omalla sivulla ja Instagramissa nimimerkin @laurammus takana. Käyhän klikkaamassa myös nuo seurantaan, niin pysyt mukana seikkailuissani!

#IGTravelThursday: Afrikan reissun parhaat palat

Palataan tänään Instagram Travel Thursdayn ja Throwback Thursdayn teemoissa viime vuoden eeppisimpään matkaan, eli mun ja Emilia puolen vuoden seikkailuun itäisessä Afrikassa. Palattiin reissulta aika tasan vuosi sitten, joten nyt on hyvä hetki nostaa instagramin kätköistä esiin reissun parhaat palat! Valitsin postausta varten kahdeksan mun mielestä niitä reissun kaikista ikimuistoisimpia hetkiä esittävää kuvaa ja kaksi eeppisintä videopätkää. Tässä ne nyt teille alkuperäisine kuvateksteineen ja hästägeineen (heh, ehkä jotain on tuon jälkeen opittu somesta….). Voi mitä muistoja!

Meidän reittihän kulki suunnilleen seuraavasti ja kuvat onkin aikajärjestyksessä matkan varrelta. Koko reissuun meni noin 6kk, josta vajaa puolet oltiin Keniassa ja loput reissun päällä. Kaikki reissun postaukset löydät yläpalkista Ulkomailla-valikosta löytyvän Afrikka-kategorian alta!

Kenia (vaihto-opiskelua 3kk ja lisäksi vähän reissailua mm. Mombasassa) – Uganda – Ruanda – Tansania – Malawi – Sambia – Zimbabwe – Sambia – Tansania – Zanzibar

Mieletön reissu kyllä, ei voi muuta sanoo, katsokaa vaikka noita kuvia!

https://www.instagram.com/p/BD06vbKv0FE/?taken-by=laurammus

https://www.instagram.com/p/BHw2NurB4Qc/?taken-by=laurammus

Tää reissu ei kyllä hevillä unohdu, huhhuh… Mikä on ollut teidän eeppisin reissu tai paras yksittäinen muisto reissuista?


 Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat Travellover, Vagabonda ja Skimbaco. Instagram Travel Thursday eli tutummin #IGTravelThursday yhdistää matkailijoita Instagramissa. Hästägin takaa pääset seuraamaan tilejä ja lukemaan postauksia, joissa matkailu ja Instagram kohtaavat. Aiemmat #IGTravelThursday-postaukseni pääset lukemaan tästä ja tästä


Retkiäni voit seurata myös Facebookissa Kaiken Maailman Matkoja-blogin omalla sivulla ja Instagramissa nimimerkin @laurammus takana. Käyhän klikkaamassa myös nuo seurantaan, niin pysyt mukana seikkailuissani!

 

Seilaten Seilin saarelle tutustumaan houruinhoidon historiaan

Seilin saari on Nauvon saaristossa, Paraisten kunnan alueella sijaitseva pienehkö saari, jonka synkkä historia vetää kenet tahansa hiljaiseksi. Nykyään saari toimii ympärivuotisena vierailukohteena sen historiasta tai kauniista luonnosta kiinnostuneille, saaristomeren tutkimuslaitoksen tutkijoille ja tietysti ihan kotina muutamalle ympärivuotiselle asukkaalle. Parhaimmillaan saari on varmasti kauniina kesäpäivänä, mutta synkkänä syyspäivänä tai talvisen viiman puhaltaessa lienee helpointa uppoutua saaren karuihin tarinoihin, joten kannattaa laitta kohde mieleen myös lähestyvää syksyä ajatellen. Saarelle pääsee mantereelta useammalla yhteysaluksella, joiden  aikataulut löydät täältä (Nauvo-Seili-Hanka-Seili-Nauvo), täältä (Nauvon pohjoinen reitti – Falkö) ja täältä (kesäyhteys Turku-Seili).

Saarelle pääsee yhteysalusten lisäksi kuitenkin myös ihan itse omilla voimin purjehtien, ja näin me suunnattiin vierailemaan saarelle juhannuksen tuntumassa. Meikä oli ihka ekaa kertaa purjehtimassa ja kieltämättä Seili oli aika vakuuttava aloitus saaristomeren valloitukselle. Seililtä löytyy kolme vierassatamaa, joista Postilaiturilla ja Asemalaiturilla voi myös olla yötä, kun taas Kirkkolaituri on tarkoitettu vain päivävieraille. Me parkkeerattiin paatti Asemalaiturille, mikä olikin kaikkien saaren nähtävyyksien kupeessa, mutta ei tuolta Postilaituriltakaan ollut kuin reilu kilometrin kävely kauniin luonnon läpi saaren keskukseen ja oli missä tahansa, kannattaa käydä vierailulla kaikkien satamien kupeessa.

Mitä nähtävää Seilillä sitten on?

Päivän Seilillä saa varmasti kulumaan ihan vaan kiertelemällä pihapiiriä ja ihastelemalla saariston upeaa luontoa vaikka piknikin merkeissä. Vanhan kirkon takaa kiertää pieni luontopolku, jonka varrelta löytyy melkoisen kesyjä lampaita ja saaren toisessa päässä, lähempänä postilaituria törmättiin lehmiin ja joihinkin sarvekkaisiin eläimiin (peuroja tai kauriita tai mitä niitä nyt on…). Uimarantakin on tarjolla ja kuulemma päärakennuksen kahvilan ruoka on mitä parhainta, tosin sitä ei ehditty itse testata. Pitkät housut kannattanee kuitenkin pitää jalassa kierrellessä, koska saaren punkkikanta on mitä parhaimmissa voimissaan ja minäkin nappasin tuolta nilkkaani elämäni ensimmäisen punkkini.

Suosittelen kuitenkin kaiken kiertelyn lomassa perehtymään myös saaren historiaan. Saari on toiminut 1600-1700-luvuilla leprasairaalana ja sen jälkeen houruinhuoneena eli tuttavallisemmin mielisairaalana, joka oli toiminnassa aina 1960-luvulle asti. Nykyään vanhan houruinhuoneen tilat on ehostetty Turun yliopiston saaristomeren tutkimuslaitoksen käyttöön, mutta vanhan sairaalan tunnelman voi silti edelleen aistia vanhoissa taloissa, hautasmaalla ja vanhassa puukirkossa. Kun antaa mielikuvituksensa laukata, voi vain kuvitella, miltä on tuntunut saapua tälle saarelle ilman tietoa tai oikeastaan edes toivoa paluusta mantereelle. Hoidon kulmakivinä toimivat puhtaat vaatteet, jonkinsortin ruoka ja viina, jota tarjoiltiin päivittäin.

Saarella järjestetään myös opastettuja kierroksia, mutta itse en sellaista kaivannut, koska kattavia ja hyviä infotauluja oli ripoteltu ympäri saarta. Hintaa opastetulle kierrokselle jää kuitenkin alle kymppi, joten ei varmasti sekään kuitenkaan huono idea, jos taulut tuppaa jäämään lukematta. Kirkossa vierailu maksaa myöskin muutaman euron.

Onko teistä kukaan vieraillut Seilin saarella tai onko Seilin saari sinun bucket listillä? Lue lisää saaresta Visit Seilin sivuilta!


Retkiäni voit seurata myös Facebookissa Kaiken Maailman Matkoja-blogin omalla sivulla ja Instagramissa nimimerkin @laurammus takana. Käyhän klikkaamassa myös nuo seurantaan, niin pysyt mukana seikkailuissani!

Yöttömän yön retki Kiilopään huipulle – Lapin taikaa parhaimmillaan

Kiilopään tunturin huipulle keskiyön auringossa kiipeäminen jäänee varmasti mieleen yhtenä kesän uskomattomimmista kokemuksista. Rästissä on monta muutakin teille kerrottavaa tarinaa ja toivottavasti pian saan kertoa teille myös esimerkiksi juhannuksen seikkailuista Saaristomeren kansallispuistossa ja Seilin saarella. Lähdetään nyt ensin kuitenkin käymään yhdessä Lapissa. Vietin siis edeltävän viikonlopun Saariselällä opiskellen valokuvauksen ja somen saloja Inari Nightlessnight – valokuvaustyöpajassa. Kerronkin teille pian erillisessä postauksessa lisää itse kurssista, mutta nyt kiivetään Kiilopäälle.

Kiilopää on siis 546 metrin korkeudelle kohoava tunturi aivan Urho Kekkosen kansallispuiston, eli tutummin UKK:n laidalla. Se on yksi Saariselän alueen ja UKK:n korkeimmista tuntureista ja tarjoaa upeat näkymät kansallispuistoon. Tunturi on helposti saavutettavista tunturin nimeä kantavalta Kiilopään retkeilykeskukselta, jota ylläpitää Suomen Latu. Keskukselta löytyy niin ravintolaa, majoitusta kuin retkipalveluitakin. Me kiipesimme tunturille osana Eeva Mäkisen pitämää workshoppia ja huipulla tutustuimme maisemakuvaukseen, saamelaiskulttuuriin ja yöttömän yön valon hyödyntämiseen valokuvauksessa.

Miten Kiilopään huipulle sitten pääsee?

Reitti huipulle on suoraviivainen ja helposti löydettävissä. Astelet vain parkkipaikalta puiston porttien ali ja otat suunnan kohti edessä siintävää huippua. Lähes koko reitin matkalle on rakennettu kipuamista helpottavia portaita. Matkalla on myös muutama penkki tarjoamassa mahdollisuuden pysähtyä ihastelemaan maisemia, jos ei halua istahtaa suoraan tunturin kupeeseen. Portaat ovat jo osittain hieman huonossa kunnossa, joten tarkkana saa askelten kanssa ajoittain olla. Nyt jos koskaan kannattaakin liittyä Partioaitan klubiin ja tehdä paljon ostoksia, koska tänä vuonna noin neljäsosa ostoksista kertyneistä ympäristöbonuksista menee Kiilopään reitin kunnostukseen.

Matkaa ylös tunturiin kertyy vain noin kaksi kilometriä, mikä tarkoittaa yhteensä 860 porrasta, siinä on meinaan sitten porrastreeniä jos missä! Nousun saisi varmasti tehtyä reilussa puolessa tunnissa, mutta meillä hurahti matkaan lähes tunti, kun joka toisella askeleella piti pysähtyä ihailemaan maisemia ja hengittämään syvään, jottei pää pökertyisi moisista maisemista! Alaspäin tuleminen onnistuu toki huomattavasti nopeammin, jos ei taas unohdu pyörittelemään päätään maisemille. Tunturista pääsee alas myös muutamaa muuta reittiä, mutta selvin, suosituin ja lyhin reitti on palata takaisin omia jalanjälkiä.

Huipulla seikkailemiseen ja syömiseen kannattaa varata reilusti aikaa, koska noihin maisemiin ei tottuneempikaan lapinkulkija varmasti viidessä minuutissa kyllästy. Kivien ja kallioiden koloista löytyy hieman suojaa vaikka ruuanlaittoa varten. Itse ajattelisin, että Kiilopää on loistokohde minä vuodenaikana vain. Voin nimittäin vain kuvitella, kuinka upeaa olisi katsella syksyistä tähtitaivasta tai revontulia huipulta. Me tehtiin retki niin, että lähdettiin liikenteeseen iltakymmenen aikaan ja palattiin vasta kahden jälkeen yöllä, joten saatiin nauttia upeasta yöttömän yön auringosta ja suosittelen samaa muillekin kesällä paikalle saapuville.

Kiilopää itsessään on jo mahtava kohde retkelle, mutta toimii myös porttina syvemmälle UKK:n puistoon. Lisäksi se kannattaa pitää mielessä myös ohikulkumatkalla, koska muutaman tunnin jaloittelutauko huipulle on varmasti tauon arvoista esimerkiksi Norjaan ajellessa. Tämä Lapin taikaan hurahtanut ei voi siis kuin suositella ja varoittaa, että näihin maisemiin saattaa jäädä koukkuun…

Onko teissä lukijoissa muita Lappiin hurahtaneita? Mitkä on teidän suosikkikohteet Suomen Lapissa?


Retkiäni voit seurata myös Facebookissa Kaiken Maailman Matkoja-blogin sivulla ja Instagramissa nimimerkin @laurammus takana. Käyhän klikkaamassa myös nuo seurantaan, niin pysyt mukana seikkailuissani!