Pallontallaajat.net
Valikko

Glasgow, Highlands ja Ben Neviksen valloitus

Heippahei!

Skoteista kotiuduin tänä aamuna ja nyt pikaisia kuulumisia ennenko pitää laittaa kamat kasaan Glastonburya varten! Matkasin Bristol-Glasgow-Bristol välit yöbusseilla molempiin suuntiin ja täytyy sanoa, että sain kyllä bussissa nukuttua paremmin kuin uskoinkaan, eli uskallan jatkossakin ehkä tinkiä matkakuluissa tällä kikalla. Ja ainakin National Express pysähteli aina parin tunnin välein myös niin, että bussista pääsi huoltsikan vessaan ja vähän jaloittelemaan.

Maisemia meijän hostellin pihasta

Glasgow’ssa vietin yhteensä pari päivää ja täytyy myöntää, että kaupunki oli vähän pettymys kaiken hypetyksen jälkeen. Mulle jäi paikasta vähän samat vibat kun joskus aiemmin Birminghamista, eli että kaupungissa on varmasti kiva asua, yöelämä on jees ja shoppailumahdollisuudet rajattomat, mutta että turisteille ei oikein nähtävää ja tehtävää pikkubudjetilla riitä. Muutaman museon kolusin läpi ja tsekkasin keskustassa olevan muutaman aukion ja vanhemman rakennuksen, mutta muuten aika meni kyllä kaupoilla notkuessa.

Alkumatkasta ei vielä palellut.

Glasgow’ssa ei aikaa kuitenkaan tarvinnut tappaa ihan liikaa, vaan sieltä lähdettiin sitten minibussilla torstaina eteenpäin kohti Highlandseille 15 hengen pikkuporukan kanssa. Olin siis samaisen järjestäjän reissulla kun Snowdoniassakin ja ainakin yhtä mukavaa oli, jos ei mukavampaakin! Perjantaina taisteltiin itsemme Iso-Britannian korkeimmalle huipulle Ben Nevikselle, ihailtiin maisemia, pyörittiin huipulla lumikasoissa ja nautiskeltiin mukavasta ilmasta, jos huipun kylmyyttä ei lasketa.

Ben Nevishän ei vuorena ole mikään ihan hirmuisen korkea, 1344m, eli ei tuota oikein vielä kunnon vuoreksi voi kutsua, mutta täytyy sanoa, että ihan tarpeeksi haastetta tuossa oli minulle, 5 tuntia ylämäkeä ja melkein 4 tuntia alamäkeä on jo melko hyvin kävelty ainakin mun kunnolla. Ja vaikkei tuo korkeus päätä huimaa, kuolee vuorella keskimäärin 5,5 ihmistä vuodessa, eli ei tuonne ihan leikkimään kannata lähteä. Itsekkin törmättiin matkalla kahteen apua odottavaan ihmiseen, vanhempaan herrasmieheen, joka oli kaatunut ja saanut melkoisen iskun otsaan kivestä ja nuoreen tyttöön, joka oli kompuroinut nilkkansa mutkalle converseissa ja pikkushortseissa huipulla…

Kyllä kunnon eväät pitää olla!
Huipulla tuulee ja eipä tarvi enää valitella, ettei näkyny tänä vuonna kertaakaan lunta.

Joka tapauksessa maisemat oli mahdit ja vaikka lauantaina vähän askel painoikin, jaksettiin lähteä vielä toiselle vuorelle kävelemään ja taitettiinkin lopulta melkein 20km lenkki, johon kuului mm. yksi iso vesiputous, yksi lähemmäs kilometrin huippu, kohtuullinen kiipeily- ja kapuamisosuus, suossa rämpimistä ja mahdoton määrä mäkäräisiä, joitten puremat kutiaa vieläkin. Ja lisää mahtavia maisemia!

The Benin huipulla oli hyvä hymyillä!

Lauantai-iltana käytiin vielä tutustumassa paikalliseen “the pubiin”, jonne kuulemma kaikki kuuluisat kiipeilijät ja vaeltajat tulee istumaan iltaa. En tiedä niistä julkkiksista, mutta Haggis oli hyvää (oikeesti, semmonen mukava maksalaatikon ja mustanmakkaran välimuoto, mulle maistu kyllä!) ja livemusiikki vallan mainiota. Ja jopa pubista maisemat oli päätä huimaavia, siitä näki toisella puolella järvelle ja toisella puolella oli monen sadan metrin jyrkänne, josta kuulemma harvasen vuosi joku tipahtaa, kun koittaa kiirehtiä vuoren huipulta alas näkyvään pubiin, hui.

Haggista alkupalaksi viskikastikkeella

Sunnuntaina talsittiin vielä tuskaisin askelin läheiselle vesiputoukselle, joka oli kyllä näkemisen arvoinen ja ehkä oli ihan hyvä vähän venytellä jalkoja kävellen. Siitä jatkettiin sitten takas Glasgow’hun, hyvästeltiin uudet kaverit ja mää lähdin keskustaan venaileen yöbussia, kun muut rikkaamat lähti lentokentälle… Tästä tulikin sitten se isoin seikkailu, kun valtavan tavaravuoreni kanssa olin valmistautunut siihen, että jätän vaan kamat asemalle säilöön ja lähden vielä illalliselle ja kävelemään kaupungille, mutta asemalla selvisikin, että kaikki lokerikot on pois käytöstä. Siinä vaiheessa vielä olin ihan fine asian kanssa, muttakun selvisi, että läheisen juna-aseman säilytys sulkeutuu viideltä ja mun bussi lähtee vasta yhdeltätoista meinas tulla kiukku, kun ison rinkan, ystävän teltan (Pitkä tarina lyhyesti: se unohti sen täällä Bristolissa junaan, se pääty Glasgowhun ja sen sijaa, että junayhtiö ois lähettäny sen kalliilla takas mä hyvänä ihmisenä päätin poimia sen olettaen, että se on pieni vaellusteltta, eikä semmonen viiden hengen jättikatos….) ja ostoksien kanssa ei huvittanut paljon liikkua. Onneksi paikallinen pubi kuitenkin löytyi ja parin siiderin jälkeen mielikin oli jo parempi ja bussiin päästiin hyvällä mielin.

Tässä oli vähän jännät paikat, kun piti kiipeillä noita kallion reunoja ja ton joen yli ihan vaan noitten vaijereiden varassa ilman mitään varmistuksia.

Että tämmöstä tällä kertaa, nyt pitää koittaa saada kaikki vaatteet pestyä ja pakattua takas rinkkaan, että saan kamat huomenna matkalle kohti Glastonburya, että mun ei tarvi roudailla ite niitä keskiviikkoaamuna. Mutta nähtäillään ens viikolla, jos selviän festareista hengissä 🙂

Heippa!
-Laura
Edellinen viesti Seuraava viesti

Saatat myös pitää näistä

Ei kommentteja

Jätä vastaus