Pallontallaajat.net
Valikko

Retkiyöhaaste kunnialla suoritettu!

Moro!

Voihan jummi kun tajusin, että nyt se on vihdoin tehty, meikä on meinaan vihdoin suorittanut retkiyöhaasteen ja viettänyt yön ulkona jokaisena Suomen vuodenaikana! Kun palasin Suomeen puolen vuoden Afrikan reissulta loppukesästä 2016 mieli kaipasi jo kovasti suomalaiseen luontoon ja lähdin innoissani mukaan Suomen Erätaito ry:n retkiyöhaasteeseen. Olenkin haasteesta useampaan otteeseen jo täällä blogissakin puhunut, mutta ideana oli siis lyhyestikin viettää vähintäänkin yö ulkona jokaisena Suomen neljästä vuodenajasta. Palataan siis nyt haasteen ollessa valmiina vielä noihin retkiin, joista jokainen oli omalla tavallaan ikimuistoinen!

Koko haaste lähti liikkeelle siitä tutusta ja turvallisesta kesäyöstä Suomen suvessa. Telttayö kesällä oli mukava ja helppo aloitus haasteelle ja vietettiinkin haasteyöt ystäväni Essin kanssa elokuussa kahden yön retkellä Birgitanpolulla Lempäälässä Tampereen kupeessa. Olin juuri palannut puolen vuoden reissulta Afrikasta ja vaikka reissu oli täynnä toinen toistaan upeampia luontokohteita, huusi sydän suomalaiseen metsään. Birgitanpolun reissu oli loistava lopetus pitkälle lomalle ja mukava aloitus viimeiselle lukukaudelle ammattikorkeakoulussa.

Lue lisää retkestä täältä:  

BIRGITANPOLKU – HELPPO KAHDEN YÖN METSÄRETKI TAMPEREELTA

MITÄ MUKAAN KAHDEN YÖN RETKELLE METSÄÄN?

Seuraava haasteyö, eli syysyö menikin sitten Lapissa Paistunturien erämaassa, jossa vietimme yhden yön telttailen Ahkovarrin rinteellä. Telttayö toteutui osana Suomen Ladun järjestämää retkeilyn peruskurssia, joka muuten järjestetään taas ensi syksynä, joten eikun mukaan! Opin kurssilla mielettömän määrän asioita retkeilystä, käytännön erätaidoista ja erityisesti vähän haastavammissa oloissa selviytymisestä ja rohkeus ja ennenkaikkea into lähteä vähän takapihan polkujakin kauemmaksi vaeltamaan kasvoi kohisten! Lisää tietoa kurssista löydät täältä.

Lue lisää retkestä seuraavista linkeistä: 

MITÄ TAPAHTUU AKUMAJAN RETKEILYKURSSILLA?  

KAUPUNKISEIKKAILIJASTA ERÄJORMAKSI ELI MITÄ LAPPI OPETTI?

VIIMEISET LAPPIFIILISTELYT SYKSYN KIIREESEEN

Talviyön vietin Isojärven kansallispuistossa Tian kanssa laavulla nukkuen maaliskuussa. Tätä yötä jännitin ehdottomasti eniten, koska talviretkeily oli aivan uusi aluevaltaus, mutta hyvin meni! En ollut myöskään koskaan aiemmin nukkunut laavulla, joten sekin tuli nyt sitten koettua ja pahinta itikka-aikaa lukuunottamatta voisin harkita moista uudestaankin! Ja tuon samaisen Tian kanssa suunniteltiin jo lisääkin uusia aluevaltauksia, en ole nimittäin myöskään koskaan nukkunut riippumatossa, joten pitäähän sekin lähteä vielä testaamaan!

Lue talviyön seikkailuista lisää täältä:

IHKA ENSIMMÄINEN TALVIYÖ ULKONA!

Kevätyö toteutui  kaksi viikkoa sitten toukokuun vaihteessa vappuna Repovedellä ja siitä kerroinkin edellisessä postauksessa. Säät oli ehkä enemmän talviset kuin keväiset, mutta eiköhän tuo lasketa kuitenkin! 🙂

Kevätyön postaukseen pääset tästä: 

LUMINEN KAHDEN YÖN VAPPUSEIKKAILU REPOVEDEN KANSALLISPUISTOSSA

Nyt sitten onkin aika alkaa miettiä uusia haasteita ja retkiä! Ensi viikonloppuna lähdetään Seitsemiseen ja pääsen nukkumaan teltassa ensimmäistä kertaa tavallisen kaverin lisäksi myös koirakaverin kanssa ja kesällä on suunnitelmissa ainakin Saaristomeren kansallispuistoon purjehtien tutustumista. Aikamoista, ei ole meikä meinaan purjeveneeseenkään ennen astunut! Ja hei, muistakaa, että Retkiyöhaasteeseen voi lähteä mukaan ihan koska vaan, vielä ehtii hyvin mukaan juhlistamaan Suomen satavuotissynttäreitä upeasta luonnosta nauttien! Kuinka moni teistä on messissä haasteessa?

retkiyöbanneri_suomi100

Luminen kahden yön vappuseikkailu Repoveden kansallispuistossa

Heippa!

Tampereella tulee tälläkin hetkellä taivaalta jotain epämääräistä lunta tai räntää muistuttavaa asiaa, joten hyvillä mielin voidaan palata viikon takaiseen vappuretkeen. Kaupunkivapun ja kuohuviinien poksauttelun sijaa päätettiin ystäväni Sallan kanssa pakata rinkat ja ottaa ilo irti pitkästä viikonlopusta luonnon helmassa. Hetken pohdinnan jälkeen lähdettiin viettämään vappu Repoveden kansallispuistoon, jossa kumpikaan meistä ei ollut aiemmin käynyt. Suunnitelmana oli viettää kansallispuistossa kaksi yötä ja kiertää puistossa rengasreitti Kaakkurin kierrosta mukaillen.

Kuten kuvasta saattaa päätellä, keli ei aivan ollut sitä, mitä voisi odottaa toukokuun ensimmäiseltä viikonlopulta. Hyvin kuitenkin pärjättiin ja olihan se nyt hienoa nähdä kaikki Suomen mahdolliset kelit lumipyrystä, pakkasesta ja raekuuroista aurinkoiseen kevätsäähän. Ja tulipahan todistettua, että sää on pitkälti ainakin Suomen oloissa varuste- ja asennekysymys, kun hauskaa oli tuli taivaalta mitä tahansa. Inasen vilu oli kolmen vuoden ajan pussissa ja kaikki vaatteet päällä sai varsinkin tauoilla touhuta, mutta mikä siinä touhutessa, kun molemmilla oli lämpimiä villavaatteita ja hyvät kuoritamineet mukana.

Repovedelle saavuttua laitettiin auto parkkiin Saarijärven parkkipaikalle, joka muuten oli Galazon karttaan merkitty nimellä Savottakämppä. Vaihdettiin autoilukamat retkitamineisiin, säädettiin rinkat kohdilleen ja lähdettiin liikenteeseen orastavassa lumisateessa ja ihan jäätävän kovassa tuulessa. Parkkipaikalta käveltiin automatkan jatkoksi vain muutaman kilometrin matka Olhavanvuorelle, jonne lumisateessa leiriydyttiin ensimmäiseksi yöksi. Illalla käytiin vielä lämmittelemässä kiipeämällä Olhavanvuoren päälle katselemaan talvisia maisemia, mikä oli vallan toimiva iltalenkki ennen makuupussiin kääriytymistä.

Yöllä heräiltiin muutaman kerran teltan heiluessa kuin viimeistä päivää, kun edellisen illan mytäkässä oltiin fiksuina kavereina pystytetty teltta tuulensuojaan parin kuusen väliin ja yöllä nuoskalumi alkoi melkoisen painavina läjinä putoilla teltan niskaan. Pari kertaa illan ja yön aikana pyyhittiin lumet teltan katolta, koska vaikka kuinka täydellinen ja rakas teltta tuo minun Fjällravenin Akka View onkin, vähän huoletti miten kolmen vuodenajan käyttöön tarkoitetut kaaret kestävät moista määrä loskaa ja kosteaa lunta teltan päällä. Hyvin kuitenkin selvittiin ja aamullapäivästä lumet sulivat jo nopsaa pois ainakin aurinkoisimmilta paikoilta.

Sunnuntaina talsittiin sitten reilusti pidempi päivälenkki, kun suunnattiin ensin Olhavalta Kuutinkanavan kautta Lapinsalmelle. Lapinsalmen nuotipaikalla laitettiin hernarilounaat tulille, pideltiin hetki sadetta ja otettiin tietysti ne pakolliset kuvat Lapinsalmen riippusillalla pienestä tihkusateesta huolimatta. Aiemmin poluilla vastaantulijoita oli ollut melko vähän ja Olhavallakin majoittautui meidän lisäksi vain yksi porukka, mutta nyt vastaantulijoiden ja väen määrä kasvoi kyllä huomattavasti, voin vaan kuvitella kuinka paljon tuolla on populaa kauniina kesäpäivänä… Mutta täytyy kyllä sanoa, että tuo 5km Ketunlenkki, joka siis kiertää Lapinsalmen riippusillan ja Ketunlossin kautta on varmasti yksi kivoimmista lyhyistä päiväreiteistä, mitä olen pitkään aikaan nähnyt, joten ei huono retkikohde sekään väkimäärästä huolimatta.

Ruuan jälkeen tosiaan jatkettiin matkaa Lapinsalmen parkkipaikan ohi Ketunlossille, mikä oli vallan hauska kokemus näin kokemattomille lossikulkijoille. Käsin kiskottiin lossi ja itsemme toiselle puolelle vettä hymyillen kuin pienet lapset ja jatkettiin talsimista ihan mahtavan näköisten taikametsien läpi. Ei oo kyllä montaa yhtä niin kivan näköistä asiaa kun vanha havumetsä ja ihan vihreä sammalmatto. Iltaa kohti jo alkoi kelikin suosia ja varsin kylmää tuulta ja pientä yöpakkasta lukuunottamatta keli oli melkoisen hyvä loppureissun. Yöksi heitettiin teltta pystyyn Lojukoskelle ja viimeiselle päivälle jäikin sitten ehkä reissun tylsin kävelyosuus, kun matkattiin loput pari kilometriä maastopyöräuraa pitkin takaisin parkkipaikalle.

Täytyy kyllä sanoa, että ajoittain haastavista sääolosuhteista huolimatta oli ihan loistava vappu! Repovesi oli upea puisto ja reitin varrelle osui useampikin upea näköalapaikka. Korkeuserot tekivät reitistä toki ajoittain melko raskaan (jossain välissä taidettiin molemmat ihmetellä, että eikö nämä ylämäet koskaan lopu), mutta mukavan vaihtelevan. Monta paikkaa jäi myös näkemättä, ainakin Katajavuori ja Mustalamminvuori pitää palata tutkimaan ja Olhavanvuorellekin voisi kiivetä vielä joskus vähän paremmassa kelissä maisemista nauttimaan!

 

Ihka ensimmäinen talviyö ulkona!

Moikka!

Kevään ainakin pitäisi jo painaa kovaa kyytiä päälle, vaikka ei sitä tässä räntäsateessa uskoisi, joten taitaa olla aika kaivella viimeisiäkin talven postauksia pois arkistojen kätköistä. Reilu kuukausi sitten lumet oli vielä maassa ja meikä otti itseään niskasta kiinni ja päätti lähteä toteuttamaan taas yhtä bucket listin kohdista. Lupauduin jo viime vuonna Suomen Erätaito ry:n retkiyöhaasteeseen ja kesäinen ja syksyinen yö tuli suoritettu jo viime vuoden puolella. Näistä kertoviin seikkailuihin pääset tästä: Kesäyö Birgitan polulla ja syysyö Lapissa Paistunturien erämaassa.

Talviyö olikin sitten jo ihan erilainen haaste kuin nuo kaksi aiempaa yötä. Kokemusta sulanmaan retkeilystä kyllä jo jonkin verran löytyy, mutta yöpyminen talvimaastossa oli ihan uusi juttu. Onneksi sain muista harrastustouhuista tutun ystävän innostumaan ajatuksesta ja maaliskuussa suunnattiinkin yhdeksi yöksi Isojärven kansallispuistoon. Isojärven kansallispuisto sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä Tampereesta Jyväskylään menevän tien vieressä, mutta syystä tai toisesta en koskaan aiemmin siellä ollut käynyt; kaksi kärpästä siis yhdellä iskulla, kun sain ruksittua kalenterin takaa yhden uuden kansallispuiston ja bucket listiltä yhden kokemuksen.

Varusteet mulla oli muuten ihan tallatuilla poluilla tapahtuvaan talviretkeilyyn sopivat, kun kuorivaatteet on valittu sillä ajatuksella, että alle mahtuu monta kerrosta ja vilukissana kaapista löytyi jos jonkinmoista villasukkaa ja -paitaa. Pakkasta ei ollut montaa astetta päivällä, mutta yöllä päästiin jo lähemmäs kymmentä miinusastetta, joten isoin ongelma oli sopivan makuupussin puuttuminen. Lopulta homma järjestyi niin, että otin matkaan oman kolmen vuoden ajan untuvapussini ja sen päälle vedin vielä toisen, kaverilta lainaan saadun makuupussin. Alustana oli ihan tavallinen ohut solumuovialusta ja sen päällä itsestään täyttyvä thermarestin alusta ja näillä vermein pärjäsin yön hienosti palelematta, varsinkin kun sujautin vielä jalkopäähän kaverin rinkassa kantaman pienen lämpöpussin. Kameran pakkasenkestosta olin vähän huolissani, mutta yksi akku riitti reissulla hyvin, kun kuvaamisen välissä pidin kameraa kuoritakin alla.

Majapaikkana meillä piti alunperin toimia Kuorejärven laavu, joka on vain muutaman kilometrin päässä parkkipaikasta, mutta kun saavuttiin paikalle, siellä oli jo useamman kymmenen ihmisen eräopasporukka, joten päätettiin jatkaa matkaa vielä seuraavalle laavulle. Vahterjärven laavulle saavuttiinkin sitten jo illan hämärryttyä, mutta päästiin onneksi suoraan nuotion ääreen ruuanlaittopuuhiin, kun tulet oli valmiina kolmen samalle laavulle majoittautuneen miehen toimesta. Sopu sijaa antoi ja poijilla oli jo teltta pystyssä, joten me laitettiin maaten laavulle ja saatiin taas aamulla herätä savun hajuun, kun pojat oli ryhtyneet aamukahvin keittoon. Täytyy muuten sanoa, että oli myös mun eka yö avolaavulla nukkuen, koska kesäaikaan olen hyttysinhoissani valinnut aina majoitteeksi mieluummin teltan. Keittimen käyttöä talviolosuhteissa en päässyt tällä reissulla opettelemaan, koska notski oli tulilla kokoajan ja tehtiin ruuat siinä.

Ihan loistava lyhyt yhden yön retki siis ja vakuutuin siitä, ettei talviretkeily olekkaan yhtään niin kylmää ja ikävää touhua, kun aiemmin ajattelin. Tästä rohkaistuneena taitaakin ensi talvena suunta olla metsään useammin kuin aiemmin ja itseasiassa, näin viimeisenä voinkin jo teille paljastaa, että ensi syksystä eteenpäin suuntana taitaa entistä useammin olla metsän sijaa ihkaoikeat vuoret, koska meikä lähtee elokuussa Norjaan Bergeniin opiskelemaan kahdeksi vuodeksi! Ihan hullua ja huikeeta, mutta tästä lisää myöhemmin!

Rajat Kiinni – vierailulla Serlachius-museossa Mäntässä

Moikka!

Postausten väli on taas venähtänyt, kun kiirettä on pitänyt! Työn alla on muutamakin postaus ja pian saatte kuulla ainakin mun ekasta talviyöstä ulkona ja suunnitelmista ensi syksylle, mutta sitä ennen haluaisin antaa pikku vinkin Tampereen lähimaastoon. Käytiin meinaan jo reilu kuukausi sitten vastaanottokeskuksen työporukalla tutustumassa Mäntässä sijaitsevan Gösta Serlachius-museon tarjontaan ja täytyy myöntää, että yllätyin, kuinka hieno, laaja ja ennenkaikkea kiinnostava museo olikaan kyseessä näin tällaisen yleensä perinteisiä museoita välttelevän matkailijankin näkökulmasta! Loistava päiväretkikohde Tampereelta siis ja en malta odottaa, että pääsen paikan päälle joskus kesälläkin, kun pääsee sisällä olevien näyttelyiden lisäksi kiertämään upeaa piha-aluetta ajan kanssa.

Näyttelyitä riitti tuolla koluttavaksi ja tutkittavaksi useamman tunnin ajaksi ja musta oli erityisen hienoa, miten eri tyyppisiä näyttelyitä museoon oli kerätty. Oli perinteistä suomalaista kuvataidetta, mediainstallaatioita, valokuvataidetta, veistoksia ja kaikkea mahdollista muuta, eli jokaiselle varmasti jotain omaan makuun sopivaa ja toisaalta sopivasti uusia elämyksiä. Lippujen kympin hintakaan (opiskelija 7e) ei päätä huimannut, koska Gösta Serlachiuksen museon lisäksi lipulla olisi päässyt tutustumaan vielä Mäntän keskustassa sijaitsevaan Gustaf Serlachiuksen museoon, jonne emme tällä kertaa edes ehtineet. Lisäksi autottoman mieltä lämmittää, että paikalle pääsee Tampereelta oman auton lisäksi myös päivittäin kulkevalla museobussilla. Meille oli museossa buukattu opastus, jonka johdolla kierrettiin ensin näyttelyt ja  sitten käytiin vielä omatoimisesti tutkimassa parhaat palat uusiksi. Ja oli meinaan osaava opas, joten suosittelen opastusta, varsinkin jos olette ryhmällä tai kesäaikaan liikenteessä, kun opastuksen hinnan saa joko jaettua porukan kesken tai kesällä osallistuttua ryhmäopastuksiin, joita on ilmeisesti turistiaikaan päivittäin.

Täytyy kuitenkin myöntää, että vaikka esimerkiksi kultakaudesta kertova näyttely, maisemakuvataidetta esittelevä näyttely, sekä tekstiä ja kuvataidetta yhdistävä Malli ja Hullu Kuvailija-näyttely olivat kaikki mielenkiintoisia, ennakko-odotusten mukaisesti eniten tunteita ja ajatuksia herätti Riiko Sakkisen Rajat Kiinni-näyttely, joka oikeastaan oli syy koko meidän työporukan reissulle. Aiheena pakolaisuus ja Euroopan niin sanottu pakolaiskriisi on meille vastaanottokeskuksen työntekijöille tietysti työn kautta jollakin tapaa jo tuttu ja läheinen, ehkä vähän herkkäkin aihe. Siksi oli erityisen mielenkiintoista nähdä, miten ammattitaiteilija oli lähestynyt meille asiakaiden kautta tutuiksi tulleita teemoja, joita myös media on käsitellyt vaikka ja mistä näkökulmista viime vuosina. Sakkinen kiersi  itse Euroopan rajoja vuonna 2016 ja perehtyi pakolaisteemaan yhdessä museon johtajan kanssa ja keräsi kaikesta näkemästään ja kokemastaan tämän näyttelyn. Näyttely on esillä museossa 7.1.2018 asti ja en voi kun suositella sen kiertämistä.

Näyttely kuvaa karusti, mutta hienosti esimerkiksi mainosten ja muiden mediasta tuttujen brändien teemoja aiheeseen yhdistellen pakolaisten kokemuksia ja matkaa Eurooppaan. Ylläolevat kengät ovat niitä kenkiä, joilla kiivetään niiden pienireikäisten aitojen yli, joihin ei kengän kärki mahdu sisälle ja jotka nykyään rajaavat Eurooppaa. Alla olevassa kuvassa on kuvattu lasten kellukeita, joitan myydään lautoille ahtautuville perheille pelastusvälineinä. Karua katsottavaa ja ajateltavaa mielenkiintoisella tavalla taiteen keinoin kuvattuna. Alla vielä kaksi lainausta taiteilijalta, jotka kuvaavat mielestäni hyvin näyttelyä, että koko Euroopan poliittista tilannetta ja sotkua tällä hetkellä.

”Jos joku vaatii Euroopan rajojen sulkemista, hän ei seuraa aikaansa. Rajamme on jo suljettu repivällä concertina-piikkilangalla. Kylmän sodan rautaesirippu oli leikkikalu verrattuna Euroopan nykyisiin raja-aitoihin”

”Haluan maailman, jossa ei ole rajoja ja jossa ihmiset saavat valita vapaasti asuinpaikkansa. Haluan maailman, jossa ihmisillä on oikeus muuttaa, mutta ennen kaikkea olla muuttamatta. Haluan maailman, jossa kenenkään ei tarvitse lähteä kotoaan sodan, väkivallan, vainon tai köyhyyden takia.”

Mitä ajatuksia näyttelyn teema teissä herättää? Lähtisitkö itse vaikka Tampereelta päiväreissulle kiertämään ja tutkimaan Serlachius-museon tarjontaa?

Stutthofin keskitysleiri – koskettava päiväretki Gdanskista

Moikka!

Aletaanpa vihdoin purkaa Puolan reissun saldoa tänne blogiinkin. Aloitetaan kevyesti jutut tästä reissun koskettavimmasta ja eniten ajatuksia herättäneestä kohteesta eli Stutthofin keskitysleiristä. Tehtiin sinne Gdanskista päiväretki ja voin suositella samaa muillekin Gdanskin matkalaisille, jotka kaipaavat reissulle muutakin sisältöä kuin edullista ruokaa ja pubeja.

Stutthof tuli tunnetuksi ensimmäisenä Saksan ulkopuolisena keskitysleirinä ja se toimi aikanaan sekä työleirinä, että tuhoamisleirinä ja valitettavasti myös useamman suomalaisen kohtalo oli päätyä juuri tänne leirille. Yhteensä leirille päätyi joidenkin arvioiden mukaan jopa 120 000 ihmistä ja heistä valitettavan moni koki viimeiset hetkensä leirin kaasukammiossa, pihalle hirtettynä tai ammuttuna tai tartuntataudin saaneena leirin sairaaloissa, joissa tarkoituksena ei ollutkaan parantaa ketään. Iso osa rakennuksista tuhottiin toisen maailman sodan lopulla, mutta joitakin rakennuksia ja tietysti valtavan leirialueen rakennuksien perustuksia on kuitenkin nähtävissä vielä laajalla alueella. Itse alueella vieraileminen ei maksa mitään, mutta jos haluaa virittäytyä tunnelmaan ja saada hieman taustatietoa alueesta katsomalla lyhyt elokuva leirin historiasta, siitä joutuu maksamaan vajaa euron, eli ei käytännössä mitään. Alueelta poistuttaessa on kuitenkin mahdollisuus lahjoittaa rahaa museolle.

Alueen kiertämiseen on hyvä varata ainakin pari tuntia. Hyytävän kylmästä kelistä johtuen me kierrettiin alue ehkä vähän alle tuossa ajassa, mutta jos kylmyys ei olisi pureutunut luihin ja ytimiin, olisi alueella varmasti voinut kiertää pidempäänkin. Valitettavasti läheskään kaikkia infotauluja ei ole käännetty englanniksi, mutta jos puolan tai saksan kieli sujuu, kannattaa aikaa varata jopa enemmän. Kannattaa varautua myös siihen, että ainakin minun kohdallani alueen kiertäminen sai henkisesti melko uuvuksiin, vaikkei kyseessä edes ollut ensimmäinen keskitysleirivierailuni. On vaan karua konkreettisesti nähdä ne paikat, joissa kaikki se hulluus on tapahtunut ja pohtia, miten ihminen voikaan olla julma toiselle ihmiselle.

Leirille pääsee helposti bussilla Gdanskista. Matkaan menee aikaa noin tunti suuntaansa ja bussilippu maksoi muutaman euron. Bussi numero 870 lähtee rautatieaseman takana sijaitsevalta bussiasemalta laituri 2:selta ja päätepysäkkinä lukee Krynica Morska. Busseja menee harvakseltaan näin talviaikaan, ei aina edes tunneittain, joten aikataulu kannattaa tsekata etukäteen, jottei joudu seisomaan ulkona odottamassa bussia turhan pitkään. Me mentiin paikalle 10:15 lähteneellä bussilla ja seuraava bussi olisi lähtenyt puolen päivän aikaan. Takaisin tulevien bussien aikataulut saatiin linja-autoaseman infosta. Mennessä kuskia kannattaa pyytää pysäyttämään museon kohdalla, mutta paikka on helppo huomata myös itse, koska ennen leiriä tien oikealla puolella on kyltti museosta. Talviaikaan museo on auki kasista kolmeen ja paikan päällä ei ole mitään paikkaa, josta ostaa syötävää tai juotavaa, joten pientä evästä kannattaa ehkä ottaa mukaan.

Nämä on kyllä niitä paikkoja, joita tuntuu olevan mahdotonta kuvata sanoin. Vakaasti olen kuitenkin sitä mieltä, että jokaisen tulisi edes kerran elämässä vierailla keskitysleirillä, jotta ei vaan kävisi niin hullusti, että unohdetaan kaikki toisesta maailmansodasta ja sen myötä ihmisen pahuudesta opittu ja ajaudutaan vielä samoille teille.